Ulla ja Richmond

Vuosi Richmondissa, British Columbiassa


By Ulla Susimetsä
Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

25.9.2004

Arkipäivät vietettiin taas pääasiassa töitä tehden. Marko kävi maanantaina yliopistolla, SFU:lla, paikallisen proffan kanssa palaveeraamassa ja sai hankittua kirjastokortin yliopistolle samalla. Ihan joka päivä yliopistolla ei kannata käydä, koska ajomatkaan tuhraantuu kolmisen varttia silloinkin kun ei ole ruuhka-aika. Muutenkin Markolla edistyi työt hienosti, artikkeleita on luettu ja tekstiä syntyi pelkästään eilen viitisen sivua! Illalla juhlistettiin sitä ja viikonlopun alkua leffaillalla (mikä ei sinänsä ole mitään uutta...) ja herkkujätskillä.

Näin ei sitten viikon mittaan ehditty mitään kovin kummoista, mitä nyt ruokakaupoissa käytiin ja eilen ajeltiin ympäri Richmondia metsästämässä parasta bensatarjousta. Piti sitten tyytyä lähimpään huoltamoon kun hinnat olivat kaikkialla samoja, mutta nähtiinpä taas vähän ympäristöä. ;)

Viikolla satoikin aika reippaasti ja oli aika viileää. Pelloille on täällä putkahdellut isoja, pyöreitä, loistavan oransseja kurpitsoja. Näyttää tosi vinhalta! Viikonlopuksi luvattiin kuitenkin aurinkoa ja jopa 19 astetta lämmintä, joten toiveikkaina suunnittelimme pientä seikkailua lauantaille.

Aamulla oli sitten hirmuisen sumuista ja pilvistä. Olimme aikoneet lähteä tutustumaan Lynn Valley Canyon nimiseen paikkaan, jossa on kaunis luonnonpuisto. Ilma ei luvannut hyvää mutta kun sääkanavakaan ei toisaalta luvannut huonoa, päätettiin hypätä autoon ja kuitenkin suunnistaa kohti metsän siimestä. Sinne päästäkseen piti kyllä ajella Vancouverin toiselle puolelle reipas matka, taisi tuohon mennä ainakin noin tunnin verran. Reittiä tutkittiin taas etukäteen kartasta, mutta onneksi se kulki SFU:n läheltä, joten se oli Markolle ennestään jo osittain tuttu. Hyvin taas osattiin perille, seurasin matkaa kartasta, ja matkalla saatiin ihailla mahtavia maisemia - ilma kirkastui ja vuoret tulivat näkyviin. Tiet kiipesivät korkeille mäille mistä avautui näkymät kaupunkiin ja vuorille ja silloilta tietysti näkyi kauas myös.

Lynn Canyonissa hypättiin autosta ja lähdettiin tutkimaan metsää. Puistossa - tai siis metsässä oikeastaan - kulkee paljon kävelypolkuja ja onneksi retkeilijöitä oli nyt melko vähän. Metsä on jätetty lähes täysin luonnon tilaan, joten köynnökset ja saniaiset rönsyilevät siellä täällä, maassa löhöää paksuja puunrunkoja ja lahoja kannonkäppyröitä ja puiden runkoja peittää paikoin paksu vihreä sammal. Puut puolestaan... ne ovat jättimäisiä. Korkeita ja paksuja. Tämä on aivan oikeaa hämärää, salaperäistä satumetsää. Käveltiin polkuja pitkin ympäriinsä ja pysähdeltiin silloin tällöin ihastelemaan valtavia puita tai muuten kauniita maisemia. Kanjonissa kuohuu myös koski ja sen varrella oli aivan upeita paikkoja. Kosken pauhu oli mahtava ja vesi kirpeää, kuohuvaa. Istuimme rantakivellä kuohujen keskellä ja vain tuijotimme koskea vaikka kuinka kauan - ja siihen olisi tehnyt mieli vaan jäädä. Hyppelimme sitten vielä siellä täällä vanhoissa, jo kuivissa puronuomissa ja kiipeilimme puunrunkoja ja juuria pitkin, enemmän ja vähemmän ketterästi... Kanjonin yli kulkee myös riippusilta, jolta kosken kuohuja ja putouksia saa ihailla 50 metrin korkeudelta. Sillalta oli aika hienoa tähyillä alas syvän vihreään veteen joka pirstoutui valkeiksi kuohuiksi kiviä vasten.

Tämä luontoretki olisi tällaisenaan ollut jo hieno kokemus, mutta kaiken huipuksi nähtiin vielä karhu! Ja aivan oikea karhu ihan vapaana luonnossa, ei siis mitään häkkieläintä. Se oli asettautunut kallellaan olevan puunrungon alle päivätorkuille (vaikka väitän ettei se ihan unessa ollut, niin vilkkaasti se kuitenkin liikahteli) ja siinä se oli, iso musta karvakasa, ehkä noin neljän metrin päässä meistä polulla hiippailijoista. Kyykimme siinä sitten sitä pällistelemässä ja täytyy sanoa, että kyllä sydän vähän läpätti, oli se sen verran hieno hetki. Enpä olisi ikinä uskonut karhua livenä tapaavani joten kokemusta voi todella kuvata sanalla uskomaton. Siinäkin olisi voinut viipyä vaikka kuinka kauan.

Lopulta oltiin kuitenkin kävelty metsässä jokunen tunti ja nälkä alkoi vaivata. Onneksi (tai, tietysti) paikalle on väsätty myös kahvila josta sai purtavaa. Jyrsimme sitten isot burgerit aurinkoisella metsäaukiolla, minulle lohta ja Marko ei kun jatkoi villien elämysten linjalla ja maistoi buffaloa! (Hmm, onkohan buffalo oikea sana suomeksi?)

Kotimatkakin sujui hienosti ja kommelluksitta. Kuinka ollakaan vain kun ylitettiin siltaa lentokenttäsaarelta Richmondiin, sukellettiin sankkaan sumuun. Sillan toisella puolella varsinkaan ei nähnyt juuri mitään, tosin sitten Richmondin puolella kirkastui pikkuisen. Ilma oli kuitenkin ollut hieno Vancouverin puolella ja jopa kanjonissa, vaikka sinne eivät auringonsäteet puiden oksistojen läpi juuri ylettyneet.


30.9.2004

Sunnuntaina ilma jatkui edelleen upeana kunhan aamusumu hälveni. Aurinko paistoi ja kyllä lämmintäkin varmaan oli se säätiedotuksen lupaama 19 astetta. Käytiinkin taas reippaalla puolentoista tunnin kävelylenkillä merimaisemissa ja välillä ihan pysähdyttiin istumaan penkille (no, Marko suorastaan makaili ja minä toimin tyynynä ;)) ja katselemaan maisemia. Kivaa oli.

Pari päivää tehtiin taas töitä ja kotitöitä ja Marko sai jälleen hyvin tekstiä aikaan. Eilen hoideltiin kaikenlaisia asioita ja käytiin taas Richmond Centerissäkin ostoksilla. Yksi kirjahan sieltä taas mukaan lähti, "Le Morte D'Arthur", kaunis, paksu ja kuvitettu opus. Onnistuin löytämään villatakin lämmikkeeksi, mutta housujen metsästys Markolle ei taaskaan tuottanut tulosta. Luulisi muitakin pitkäjalkaisia ja hoikkia ihmisiä olevan mutta ei kai sitten (tai sitten ne vie housut kaupoista heti), mutta aina jos vyötärö on sopiva niin puntit jää jonnekin nilkkojen puoliväliin. No, ei kai auta kun turvautua nettikauppaan.

Vielä melkein kuukauden verran aikaa ennen kuin on Halloween ja nyt ovat kaupat jo pullollaan kaikenlaista koristetta ja rekvisiittaa. Vaikka minkälaisia kostyymejäkin on, aikuisille myös, tanko tolkulla. Jos on tämä juhla jo Suomeenkin saapunut, niin on se siellä vielä ihan toista luokkaa kuin täällä. Vesalta kuulimmekin, että se on täällä jo melkein suurempi juhla kuin joulu!

Vesalta kuulimme myös, että USA:n puolella noin 400 km:n päässä täältä on tulivuori, joka on aikeissa ihan näinä päivinä purkautua. Kuulemma purkauksen saattaa kuulla tänne asti ja tuhkaakin voi niskaan ripotella (siis... voi kantautua sieltä tänne saakka. Tai voi sitä kuka vaan niskaansa ihan vapaasti ripotella. En kiellä.). Tuossa vielä lähempänä on toinenkin toimiva tulivuori, sekin USA:n puolella. Täytyy mennäkin sinne joskus retkeilemään! Olen käynyt kerran ennenkin ja maisemat on kyllä hulppeita. Viimeksi täällä ollessahan koettiin maanjäristyskin, ei nyt niin kauhean järisyttävä mutta sellainen kuitenkin että kyllä sen tunsi. Toivottavasti ei tule isompia, mutta eihän tämä niiden suhteen mitään pahinta aluetta ole.

Kun kummempia kuvia ei olla napsittu, laitetaan tähän taas yksi lauantaisen seikkailun kuva.


5.10.2004

Viikonloppua vietettiin vaihteeksi vähemmän jännissä merkeissä. Lauantaina aamupäivällä oltiin reippaita ja käveltiin ihan Safewayhin asti kauppaan (no, ostettavaa ei ollut paljoa). Oli upea ilma, kaunista ja aurinkoista, ja oli oikein kiva tallustella ja höpötellä. Tällä reissulla oli kuitenkin taka-ajatus, nimittäin se, että kotimatkalla pysähdyttiin Dairy Queeniin ansaituille jätskeille (isoille sellaisille, nam!). Ilta menikin sitten melkoiseksi laiskotteluksi kun katsottiin kaksi leffaa peräkkäin. Viikonloppuna ehdin ensimmäisen kerran leipoakin. Hyvin onnistui, vaikka uuni on iso ja arvaamaton ja sen edessä sai kykkiä kytiksellä ahkerasti. Olisi ehkä auttanut, jos olisi tullut hankittua joku kulho missä sekoittaa taikina, mutta hätä keinot keksii. Käytin sitten isoa kannua.

Eilen Marko ja Vesa kävivät poikien ostosreissulla (Kunhan olin ensin tappanut hämähäkit kotoa, että Ulla uskalsi jäädä kotiin yksin -Marko). Pelottelivat kyllä että kun ei ole "poket" mukana niin palaavat retkeltään suurien kantamusten kera. Eipä kuitenkaan niin käynyt, mutta Marko oli onnistunut viimein saalistamaan auton pyöriin ne lukkonupit. Nyt on vissiin vaan keksittävä miten ne kiinnitetään. Jossain armeijan ylijäämäkaupoissa olivat sitten luuhanneet myös, mutta niistä ei ollut ainakaan vielä löytynyt mitään kivaa.

Ostostelua harrastettiin tänäänkin mutta "moolissa". Tuuri ei ollut sen kummoisempi, mitään etsimäämme emme löytäneet mitä nyt yhdet pyyhkeet mitkä olin tarjouslehdestä bongannut (niissä oli kaunis lehtikuvio ja hyvät värit, ei voinut vastustaa) ja ruokaa tietenkin. Viimein oli pakko ostaa se kurpitsapiirakka, on hetken aikaa jo tehnyt mieli. Tykkään siitä kovasti, jotenkin makeanmausteinen sisus ja se ei ollenkaan makea kuori ovat herkullinen yhdistelmä. Teenkin kyllä kotona syksyisin kurpitsapiirakkaa ainakin kerran vaikka täytyy sanoa, että kurpitsoita on joskus vaikea saada käsiinsä ja niiden pilkkominen ja soseuttaminen on sitten oma urakkansa... Yleensä Marko on saanut vääntää veistä siinä hommassa, mutta onneksi se on myös hulluna piirakkaan niin ei tarvitse mitenkään suostutella auttamaan. ;)

Tässä on muutamakin tuttu ehtinyt meiltä kysellä, että joko on koti-ikävä ja mitä asioita Suomesta kaivataan. Ei meillä koti-ikävä ole, kuinkas olisi kun koti on nyt täällä. Tästä asunnosta on tullut meille jo ihan kunnon kotipesä ja hyvin viihdytään. Suomea, siis maata sinänsä, ei ole ikävä - ehkä en sitten ole mitenkään isänmaallinen, mutta oikeastaan tuntuu siltä, että melko sama missä asutaan, kunhan ollaan Markon kanssa yhdessä. Siellä se koti sitten on. Tietysti Suomesta on ikävä joitain ihmisiä, isää varsinkin, ja mökkiä. Saunaankin olisi kiva mennä, mutta ilmankin pärjää, ainakin kun tietää että kyllä löylyistä taas aikanaan pääsee nauttimaan. Se pitää kyllä myöntää, että vaivaa meitä se suomalaisten perusheikkous, nimittäin ruisleivän kaipuu... se kyllä maistuisi, mutta kas, hyvin tullaan toimeen ilmankin. Ruis-digestive-keksit ja kunnon suomalaiset lakut on sitten muita juttuja mitä nousee esiin jos mietitään, että mitä ehkä Suomesta ikävöidään. Toisaalta täällä on taas niin paljon kaikkea uutta ja jännää maisteltavaa, että ei tässä kaipailemaan kerkiä. Niin ja me ollaan jopa tykästytty maapähkinävoihin niin että sitä on kulunut ihan mukavaa vauhtia... Saa sitten nähdä kun ilmat vielä kylmenee että tuleeko ikävä Suomen kolminkertaisia ikkunalaseja. Nämä systeemit kun on melkoiset hempulat, yksi lasi vain ja sekin vedetään kiinni niin että reunoihin jää raot joista tuuli puhaltaa. Lämmityssysteemi kyllä toimii yllättävän tehokkaasti vaikka patterit on pienet. Ainakin toistaiseksi on pelanneet hyvin. Kun kerran rakennusteknisistä asioista puhutaan niin ehkä tässä voi myöntää myös sen, että Suomen suihkuja ja ennen kaikkea käsisuihkuja tulee joskus ikävä. Mutta kaikkeen tottuu ja pikkujuttujahan nämä vain ovat.

Tottumista pitäisi tapahtua myös hämähäkkien kanssa muttei taida onnistua. En tiedä onko niitä täällä enemmän kuin Suomessa, mutta ainakin ne on isompia! Ja kun tässä vielä asutaan lähempänä luontoa kuin Hämeenlinnassa niin on niitä runsaammin pyrkimässä sisälle kuin siellä. Ne tykkäävät majailla tuossa parvekkeella, mutta tunkevat mielellään myös muihin huoneisiin ja ennen kaikkea makuuhuoneen kattoon. Niin... ja ongelmana on tietysti se, että en voi sietää hämähäkkejä! Sen pahempia, iljettävämpiä, rumempia, pelottavampia otuksia ei VOI olla. Ihan puistattaa ajatuskin. Joka ilta saa tarkkaan syynätä makuuhuoneen katon ettei siellä vaan ole ällötyksiä. Jos on, niin sitten kiljumaan Markolle että "Hei täällä tarvitaan pelastavaa ritaria!" Se saapuu sitten paikalle talouspaperitollolla aseistautuneena... Ja voi sentään kun yhtenä iltana näin yhden önniäisen makuuhuoneen patterin alla ja se ehti mönkiä kunnolla sinne patterin taakse jonnekin ennen kuin Marko ehti paikalle. Marko yritti häätää sitä työntämällä paperinkulmaa ja jos mitä patterin taa, mutta ei sinne millään ylettynyt eikä nähnytkään. Sitten haettiin aseeksi imuri. Mutta mistäs tuota tiesi menikö hirvitys imuriin vai ei! Lopulta ei auttanut muu kuin raahata patjat olohuoneeseen ja nukkua siellä. Seuraavana päivänä näin vähän väliä Markon polvistelemassa patterin edessä ja sorkkimassa sinne, imuriakin taidettiin taas koittaa ja viimein hämähäkinhäätäjä päätti grillata viholaisen vääntämällä patterin täysille. Ainakin saatiin tietää että lämmitys todellakin toimii. Juttu loppui sitten siihen, että kysyin Markolta että "Eihän se siellä enää voi olla, eihän?" johon Marko sitten että "Ei." Se siitä. (Hmm, pitäisiköhän puolustautua sillä että olen vähemmän vauhkompi osapuoli taas silloin kun lähistöllä on ampiaisia... ;))



Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

Valid XHTML 1.0! Valid CSS! Sivut luonut Marko Susimetsä | marko@susimetsa.net
Katselu onnistuu parhaiten Netscape/Mozilla -selaimilla!