Pupu puissa

Vuosi Richmondissa, British Columbiassa


By Ulla Susimetsä
Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

29.6.2005 - Pupu ja Hukka seikkailevat jälleen!

Pupu linnalla

Niin vietettiin sitten keskikesän juhla tällä mantereella ja varsin erilaisissa merkeissä se menikin mitä muina vuosina: Juhannus kun on pääsääntöisesti vietetty mökillä syöden, saunoen sekä perinteitä juhannuskokosta -koivuihin vaalien. Nyt kun kerran oli poikkeavat olosuhteet noin muutenkin niin päätettiin sitten saman tien tehdä jotain varsin erilaista ja lähdettiin juhannusviikonlopuksi (pitkäksi sellaiseksi tosin) Vancouverin saarelle. (Vaikka nyt tulee mieleen että edellinenkin juhannus vietettiin reissussa kun oltiin Berliinissä käymässä. No, eipä haittaa.)

Perjantaina eli juhannusaattona ajeltiin aamupäivästä lauttajonoon ja saatiin iloksemme huomata että vielä siinä vaiheessa saareen pyrkijöitä ei ollut mahdottomia määriä vaan mahduttiin mukavasti lauttaan ja vieläpä ilman varausta. Lautalla uppouduttiin kirjoihin mitä nyt maisemien ihailulta maltettiin ja huomattiin siinä sattumalta että kaikkialla mainostettiin Tall Ships -tapahtumaa minkä, kuinka ollakaan, piti olla Victoriassa ja vielä juuri samaisena viikonloppuna! Vähänkös siinä sitten katseltiin toisiamme silmät pyöreinä ja mietittiin että oliko nyt matkassa huonoa tuuria (kaupunki olisi täynnä väkeä ja me taas kerran ilman mitään majapaikkavarauksia matkaan lähteneinä saisimme pian nukkua jos ei puistonpenkillä niin autossa) vai hyvää onnea, Marko kun on mahdottoman innostunut vanhan ajan purjealuksista (tässä pitänee korostaa että lähinnä 1600- ja 1700-luvun alkupuolen sellaisista). Tällainen tapahtumahan olisi juuri oikea paikka. No, siinä vaiheessa ei auttanut muu kuin luottaa siihen, että kyseessä oli onnenpotku eikä takaisku ja päätettiin katsoa mitä tuleman piti.

Pupu kiinassa

Ruuhkia ja majoitusvaikeuksia uumoillen suunnattiin suoraa päätä kohti Victoriaa. Lautalta Victoriaan oli tiellä jo jonkun verran tukkoa ja vähän siinä tahtoi hiki nousta niskaan muutenkin kuin lämpimän päivän ansiosta. Sen verran sentään oltiin asioista otettu selvää että muutaman motellin nimi ja osoite oli selvillä ja etsiydyttiin sitten ensimmäiseen kyselemään huonetta. Ainoa kahdeksi yöksi vapaana oleva kämppä sellainen, missä oli tupakointi sallittu ja kovasti meille pyöriteltiin päätä ja toivoteltiin onnea kun poistuttiin tiedustelemaan majapaikkaa muualta. Täyttä oli seuraavassakin paikassa, mutta sieltä meidät neuvottiin saman ketjun toiseen motelliin missä vielä piti tilaa olla. No, tilaa ja tilaa... Voisi vitsailla että sitten asuttiin kuin filmitähdet kerrassaan, oli king size -sänky ja alaovilla kyltit elokuvanteosta ja takapiha täynnä limousineja. Tosiasiassa (paikka kyllä jotenkin liittyi filmibisnekseen, mutten tiedä miten) huoneeseen ei kyllä sitten paljon muuta mahtunut kuin se sänky ja jos Marko oli jalkeilla niin ei mitään muuta. ;) No, tuumattiin sitten että eihän me mitään muuta tarvitakaan ja kun ei aiottu paikalla olla muuta kuin yöt niin eipä tuo haitannut. Motelli oli kuitenkin käytännössä kaupungin keskustassa, joten päästiin kävellen joka paikkaan. Kun se vielä oli ihan siisti paikka ja ajankohdan huomioon ottaen siedettävän hintainen niin päätettiin olla tyytyväisiä löytöömme.

Niin innokkaasti oltiin siinä huonetta metsästetty, että kello oli vilahtanut jo lähemmäs kolmea, eikä aamiaisen jälkeen oltu ehditty mitään syömään. Sudennälkäisinä ampaistiin kaupungille etsimään jotain, mielellään helppoa ja nopeaa, purtavaa. Kohdalle sattui joku pikkuruinen meksikolaisen ruoan baari, värit olivat kirjavat, musiikki railakasta ja somistus sekavaa, mutta papalta sai tilata kaikenlaisia burrito-, quesadilla- ja fajitaherkkuja. Annokset olivat valtavat ja värikkäät ja täytyy myöntää että kovin maukasta oli niin katkarapuquesadilla tuoreilla vihanneksilla höystettynä (ja ihanaa savuaromista ja tulista salsaa sai kaataa päälle) kuin Markon maistelema kanafajita. Marko kyllä totesi että ollaan me aika uhkarohkeita kun noin vain talsitaan "tällaiseen paikkaan" (pieni silmienpyöräytys sisustukseen, kokkien kuraisiin housunlahkeisiin ja sormin syötäviin annoksiin mieheltä joka ei käpäliään ruokaansa tahdo sotkea) ja aletaan vaan syömään. Pakko tunnustaa että en ollut tullut asiaa ollenkaan ajatelleeksi (mikä ei ole mitään uutta) mutta ehkä vähitellen kannattaisi oppia pikkuisen vähemmän sinisilmäiseksi tai ainakin jossain määrin varovaisemmaksi. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan auttanut muu kuin tuumata, että selviydyttiin ihan "oikeastakin" Meksikosta ilman mitään vaivoja vaikka syötiin kaikkea muuta kuin oppaan suosittelemassa paikassa ja juotiin vielä jäillä höystetyt juomatkin. Eikä saatu pöpöjä tälläkään kertaa.

Victoria

Tyytyväisinä ja täysinäisinä lähdettiin kohti yhtä Victorian nähtävyyksistä. Kohteena oli Craigraddorch Castle, ns. "hiilikuninkaan linna". Linnan rakensi (tietenkin pitäisi sanoa rakennutti) 1800-luvun loppupuolella paikallinen kroisos, joka oli päätynyt näihin maisemiin Skotlannista ja omisti täälläpäin hiilikaivoksia ja ties mitä bisneksiä. Aika mahtavana torneineen kaikkineen kivikartano kurkottelee kukkulalla kaupungin yläpuolella, joten ei ole mikään ihme että sitä aikanaan linnaksi alettiin kutsua. Sopiva asumus se varmaan olisi Länsi-Kanadan rikkaimmalle miehelle ollutkin, mutta ukkoparka itse ei ehtinyt lukaalissaan koskaan asustamaan vaan menehtyi ennen kuin pytinki valmistui. Mielenkiintoinen paikka tuo linna on, vaikka onkin viktoriaanisen ajan tyylin kovin krumeluurinen ja synkkäsävyinen. Jokainen huone on vielä ahdettu niin täyteen tavaraa ja tilpehööriä että kyllä olisi vähitellen alkanut ahdistamaan jos moisessa hörhelö- ja tavarapaljoudessa olisi pitänyt asustella. Ihailtiin kirjastoa ja kattomaalauksia sekä komeaa puuportaikkoa ja hämmästeltiin entisajan herrasväen elämää. Talon lady oli varannut itselleen upean makuukammarin ja oikein oleskeluhuoneen siihen viereen. Epäilemättä siellä ryypiskeltiin ahkerasti iltapäiväteetä. Joka kerroksesta löytyi vähintään yksi soittopeli, usein joku pianon tapainen, ja olipa yhdet urut sijoitettu ikkunasyvennykseen portaikkoon. Jos uupui kipuamaan neljänteen kerrokseen (tai jos oli peräti torniin matkalla) niin siihen vaan istumaan ja soittelemaan ajankuluksi. Olihan tuo varmaan lystiä kun oli aamiaistakin varten ihan oma huone varattuna, samoin löytyi kammari biljardinpeluulle ja toinen tupakoinnille. Palvelijaparkoja vaan kävi sääliksi! Tornista oli toki upeat näkymät ja kyllä tanssisalissa varmaan aikanaan kelpasi pistää jalalla ja toisellakin koreasti. Aikanaan linnan ympärillä oli melkoiset puutarhat, oma pikku järvi ja tietenkin tallit hevosineen. Näistä ei vain enää ole oikeastaan mitään jäljellä.

Hukka ja laivat

Kartanosta poistuttuamme suunnattiinkin kohti yliopistoa. Ei sillä että olisi tiedonnälkä yllättänyt, mutta haluttiin vilkaista että millaisessa paikassa Anni ja Mikko oikein uurastivat. Lisäksi Anni oli kehunut että kampuksella pomppi joka paikassa kaneja, ja olihan se omin silmin käytävä katsomassa sellaista ihmettä. Ja tottahan tuo oli: siellä täällä nurmikolla puiden alla hyppeli pupusia. Oli mustia ja valkoisia, harmaita ja hunajanvärisiä, kirjavia ja pörröisiä; isoja, pieniä ja ihan melkein vauvoja. Minne suuntaan vain katsoikin, niin pian jostain pensaan takaa ilmestyi pitkäkorva. Niitä oli aivan joka puolella! Käytiin katsomassa niitä lähempääkin ja ihmeteltiin että kyllä on ollut hauska idea laittaa pupuja piristämään kampusta. Jos pitää mennä vielä joskus opiskelemaan, niin minä menen Victorian yliopistoon! ;)

Pois ajeltiin merenrantaa pitkin mutkittelevan tien kautta ja ihailtiin huikeita maisemia. Käytiin välillä kiipeilemässä rantakallioilla hirmuisessa tuulessa ja tähyilemässä ulapalle (ja juoksemassa Markon hatun perässä). Oli upeaa, mutta kirkkaasta säästä huolimatta tuuli oli suorastaan pureva. Iltakin alkoi olla jo niin pitkällä että suunnattiin viimein vain motellille iltapalapiknikille.

Aamulla keiteltiin kahvit ja syötiin aamupalaa mutta niin pian kuin ehdittiin, lähdettiin kohti satama-aluetta ja niitä purjelaivoja. Reitti veikin meidät Victorian China Townin läpi, mikä sekin oli mielenkiintoinen kokemus. Sataman kulmilla kävikin sitten armoton kuhina. Väkeä oli tiet ja laiturit ja ranta täynnä. Se oli tietysti arvattavissakin, mutta jos laivoihin olisi halunnut päästä lähemmin tutustumaan, olisi saanut seisoa pitkiä aikoja kiemuraisissa jonoissa. Se ei ollut kovin houkutteleva ajatus kun aurinko paahtoi täydeltä terältä ja päivä lämpeni uhkaavasti. Pitihän tuota kuitenkin yrittää, sen verran kovasti Markoa alukset kiinnostivat, paikalla kun oli mm. yksi maailman isoimpia purjealuksia (Venäjältä), kookas meksikolainen laiva ja elokuvasta "Pirates of the Caribbean" tuttu venho. Aikamme harhailimme tapahtuma-alueella etsien pääsyä paatteihin, mutta se vasta mutkikasta olikin. Olisi pitänyt ostaa jostain ranneke ja ryhtyä jonottamaan, mutta kun kyseltiin että mistä rannekkeita sitten saa hankittua, oli vastaus aina erilainen. Osa toimitsijoista jopa väitti että kyllä kannelle pääsee käppäilemään ihan ilman mitään erillisiä maksuja. Homma ei oikein järjestäjillä tuntunut olevan hanskassa (muutenkin kuulimme kuinka neuvoivat ihmisiä minne sattuu) ja lopulta selvisi, että rannekkeet olikin myyty loppuun (ja vielä myöhemmin selvisi, että juttu oli suorastaan ylibuukattu, eli olivat myyneet liikaakin lippuja). No, meillä oli kuitenkin tapahtuma-alueelle pääsyn taanneet leimat tassussa, joten käveltiin ympäri satama-aluetta pitkän aikaa, tutkittiin myyntikojuja ja markkinameininkiä, ihmeteltiin myynnissä ollutta merirosvokrääsää ja katseltiin laivoja etäältä. Pieniä ostoksiakin saatiin tehtyä.

Victoria

Siinä ihmetellessämme huomasimme, että pikkuiset ferry-paatit jotka uiskentelivat satamassa ja kauempanakin kuskasivat ihmisiä aivan purjealusten lähituntumaan. Siinä näytti olevan sentään yksi tapa päästä katsomaan laivoja lähempää ja niin lähdettiin etsimään lippuja hassuihin pieniin mutta korkeisiin veneisiin. Ne näyttävät jotenkin hurjan puuhakkailta tohottaessaan sinne tänne vedessä ja kyytiin pääsy oli ihan lysti ajatus. Tokihan niitäkin lippuja sai pitkän aikaa jonotella ja kun punaiset tiketit viimein olivat kourassa, oli vielä reippaan tunnin verran aikaa siihen ennen kuin olisi meidän vuoromme päästä vesille. Aika saatiin kulumaan katselemalla ympärillemme ja viimein päästiin astumaan alukseen. Se kuskasikin meidät aivan suurten laivojen lähettyville ja kuski kertoili samalla niistä tarinoita ja piti huolta siitä, että matkustajat saivat napsittua niin lähikuvia kuin kauempaa tähdättyjä otoksia joihin kookkaat alukset mahtuivat kokonaisuudessaan. Samalla päästiin kiertoajelulle Victorian lähivesille, mutta täytyy sanoa että kun maisema oli suureksi osaksi teollisuus- ja tehdasaluetta niin ei se kauheasti sävähdyttänyt. Pääasia kuitenkin oli se, että Marko pääsi ihailemaan paatteja lähempää - ja olihan se lysti olla vaihteeksi vetten päällä (muutenkin kuin isolla lautalla).

Meriseikkailujen jälkeen alkoi olla jo melkoinen nälkä ja suunnattiin lähellä satamaa sijaitsevaan ravintolaan syömään. Kovin oli kiireistä sielläkin, mutta pöytä onneksi löytyi. Paikan sisustus oli päivän teemaan sopivasti merihenkinen ja ruokalistalta löytyi vaikka mitä merenherkkuja. Pieneksi pettymykseksemme ravintolan tyyli muuten oli muuttunut niin että annokset olivat kovin koristeellisia mutta muuten minimaalisia (vaikka muuten kyllä ihan hyvää). Korvaukseksi oli sitten pakko ottaa jälkiruoaksi brownie-suklaajäätelö-kerma-suklaakastike ökyilyt. Ihme että sellaiset annokset ravintolasta vielä löytyi!

Victoria

Keskikaupungilla kun kerran oltiin, suunnattiin seuraavaksi satamasta poispäin kauppoja kohti ja käytiin tutkimassa muutama myymälä. Markoa kiinnostivat koottavat purjelaivojen pienoismallit, mutta askartelusta olisi saanut pulittaa pitkän pennin. Useita satasia (kanadanrahaa) maksoivat sellaiset paatit, mitä Marko ihaili. Sattuipa kaupungilla olemaan vielä joku "Festival of Arts" menossa, joten taiteilijoita ja käsityöläisiä oli kadunvarsilla esittelemässä ja myymässä tuotteitaan ja niitä olikin kiva katsella.

Yllättäen päädyimme taas takaisin satamaan, mutta siellä iltapäivän auringon paahde alkoi tuntua tukalalta. Suunnattiin kaupungin hiljaisempien alueiden läpi ja kaupan limsahyllyn kautta Victorian etelä?rannalle. Siellä etsittiin kiva, rauhallinen paikka ja puistonpenkki missä istuskeltiin varjossa lepäilemässä ja sorsien ja muiden lintujen puuhia katselemassa. Välillä ohi köpötteli turisteja kärryissä kuskaavia hevosia ja sataman vilinän jälkeen siinä oli oikein leppoisa istuskella ja höpötellä.

Virkistäytymisen jälkeen talsittiin takaisin keskustaan ja siellä etsittiin lisää virkistystä jäätelöbaarista. Kyllä oli hyvää! Ilta alkoi kuitenkin olla siinä vaiheessa aika pitkällä ja kun päivä oli ollut niinkin touhukas (ja kengätkin jo puristi kaiken kävelyn jäljiltä ;)) niin päätettiin vetäytyä motellille lepäilemään ihan kunnolla.

Sunnuntaipäivä osoittautuikin hiukan viileämmäksi päiväksi, mutta vaikka pikkuisen pilvitteli, kurkisteli aurinkokin mukavasti ja lämpimästi välillä. Jätettiin motelli ja Victoria taakse ja ajeltiin kohti paikkaa nimeltä Butchart Gardens. Tätä laajaa puutarhaa on meille monikin mainostanut aivan ehdottomana Vancouverin saaren nähtävyyksistä, joten päätettiin nyt käydä katsomassa että mistä oikein on kysymys. Melkoisia pikkuteitä saatiin ajella (ja matkalla nähtiin villielämää: söpö kauris) mutta kummasti löydettiin perille näin kyseenalaisten kartanlukutaitojenkin avulla (tai niistä huolimatta?). Pääsymaksu oli isompi kuin mihin oltiin varauduttu (yli 20 dollaria/pää) mutta ei viitsitty takaisinkaan kääntyä. Ja kyllähän puutarhassa vierähtikin sitten jokunen tunti.

Victoria

Puutarha perustettiin yli sata vuotta sitten ja vähitellen se on laajentunut niin että nyt aluetta on yli 55 eekkeriä. Ihan kuin ymmärtäisinkin jotain näistä mitoista. Sen tiedän että niin iso oli puutarha että vallan hirvitti tällaista viherpeukaloa vaille jäänyttä. Kuka sen kaiken kyntää? Tai siis hoitaa? No, polkuja siellä riitti tallattavaksi ja kukkia ja kasvustoa ihailtavaksi. Ensin hämmästeltiin suureen rotkoon väsättyä puutarhanosaa missä riitti kukkaloistoa, murattiköynnöstä ja jos jonkinlaista puuta ja pensasta. Pienestä tornista sai ihailla näköaloja ylhäältäpäin ja kerrassaan upealta tuo näyttikin. Polunmutkien takaa ilmestyi jylhien kallioseinämien ympäröimä pieni järvi, jonka keskelle oli rakenneltu iso suihkulähde. Sitä piti ihan istua katselemaan, oli näky sen verran komea. Seuraavaksi tepasteltiin isojen nurmikenttien poikki tuijottelemaan toteemipaaluja. Ruusutarhasta löytyi tietenkin useita ruusulajikkeita, varmaan satoja ja toinen toistaan kauniimpia. Siellä päästiin kävelemään ruusuporttien kaarten alta ja pysähdyttiin useaksikin hetkeksi haistelemaan ruusuja. Japanilainen puutarha oli jännittävä sekin, hyvin harmoninen ja rauhallinen pienine puroineen ja lampineen, kaarisiltoineen ja kivipatsaineen, italialainen puutarha puolestaan oli hyvin symmetrinen ja jotenkin järjestelmällisen oloinen. Kyllähän moisissa maisemissa olisi viipynyt kauemminkin, mutta viimein piti jatkaa matkaa. Ennen puutarhasta poistumista täytyi tankata jätskillä että varmasti jaksettaisiin. ;)

Matka jatkuikin seuraavaksi kohti pohjoista ja kaupunkia nimeltä Nanaimoa, missä aiottiin viettää vielä yksi yö ennen kotiinpaluuta. Matkalla saatiin nauttia aivan upeista maisemista sinisävyisine vuorineen ja järvineen.

Nanaimoon päästiin hyvin siitä huolimatta, että Markoa vaivasi armoton päänsärky joka ei toennut tupla-annoksella särkylääkkeitäkään. Onnistuttiin sentään löytämään se motelli, josta oltiin ajateltu huonetta tiedustella - valittu erittäin järkevästi täysin nimen perusteella: Buccaneer Inniksi nimetty paikka herätti heti Markon, pikkupiraatin, mielenkiinnon. Ihan siisti ja mukavanoloinen paikka se olikin, järkevän hintainen ja vielä aivan rannan ja sataman tuntumassa, joten sinne jäätiin, varsinkin kun pelkäsin että saan pian yrittää kantaa miehen huoneeseen jos se ei pysy jaloillaan. Harmi kyllä huonetta vielä siivottiin, mutta päätettiin sillä aikaa lähteä etsimään jostain taas jotain ruokaa. Ihan motellin lähettyvillä oli hauskannäköinen meriaiheinen ravintola ja suuntasimme askelemme sinne. Yhtään emme tienneet mitä tuleman pitäisi, mutta niin siinä vain kävi, että aivan yllättäen ihastuimme ravintolaan saman tien. Marko tykästyi taas meriaiheiseen sisustukseen ja etenkin alusten (myös vanhojen sellaisten) kuviin joita oli laiteltu pöytiin koristeeksi. Suurena (toivottavasti ainakin vielä kuvaannollisesti) kalan ja merenmönkiäisten ystävänä ilahduin siitä, että näitä herkkuja tosiaan listalta löytyi ja paljon! Markokin päätti vaihteeksi syödä kalaa ja pian saatiin eteemme isot lautaselliset; Markolle grillattua kalaa ja minulle rapua ja katkarapuja juustokuorrutuksen alla sisältänyt leipä. Isot läjät ranskalaisia perunoita oli tietysti kylkiäisinä. Ruoka oli oikein hyvää, konstailematonta mutta hyvin maustettua ja sitä oli reilusti. Muutenkin paikka oli varsin rento eikä mikään sievistelevä ja palvelu oli oikein ystävällistä. Otettiin sitten vielä suklaakakkua jälkiruoaksi, eikä niidenkään annosten koossa oltu säästelty.

Victoria

Huone oli edelleen siivouksen alla, joten käveltiin ja katseltiin rantamaisemia ja satamaa. Kauhisteltiin siinä samalla mahdottoman pitkiä lauttajonoja ja oltiin iloisia siitä, että oltiin päätetty palata kotiin vasta maanantaina. Muuten olisi koko iltapäivä ja ilta mennyt jonossa istumiseen. Markon päänsärkykin helpottui (sanoinhan minä että nälkä se vaan on! ;)) mutta silti katsottiin parhaaksi ottaa loppuilta rauhallisesti ja lepäillä motellilla. Se oli ihan hyvä ratkaisu ja hyvin nukuttiin taas sekin yö.

Aamukahvien jälkeen lähdettiin heti taas matkaan. Aamu näytti kovin pilviseltä ja tuuliselta ja siltä että koska tahansa saattaisi sataa, mutta kummasti ilma siitä kuitenkin vähitellen kirkastui. Suuntasimme Nanaimosta kohti länttä toivoen löytävämme yhden luonnonpuiston ja sieltä paikan nimeltä Cathedral Grove - Anni ja Mikko kun olivat esitelleet meille niin vaikuttavia valokuvia sieltä, että teki mieli nähdä moiset maisemat ihan itsekin. Ajomatka kesti vajaan tunnin verran ja jo siihenkin mahtui hienoja näkymiä: kallioista vuorimaisemaa ja kauniita, peilityyniä järviä tumman metsän keskellä.

Puisto löytyi helposti, ja jalkauduttiin tutkimaan metsää. Täytyy sanoa, että kokemus oli kerrassaan upea. Osa puista oli jopa 800 vuotta vanhoja, joskin suurin osa "vain" 300-vuotiaita. Koon puolesta ne olivatkin oikeita jättiläisiä. Rungot olivat niin jykeviä, että niiden ympäri sai talsia jonkun aikaa, onttoihin sellaisiin mahduttiin molemmat helposti sisälle. Kumollaan köllöttävistä rungoista useimmat olivat niin paksuja, että kun seisoin vieressä, oli päälaki rungon yläosan tasalla. (Ottaakohan tuosta selityksestä taas mitään selvää? Marko sanoi fiksusti, että "Ne on melkein yhtä paksuja kuin sinä!" vaikka tarkoitus - toivottavasti! - oli sanoa, että ne on melkein yhtä paksuja kuin minä olen pitkä.) Ylöspäin sai sitten tähyillä niska kipeänä jotta näkisi latvaston. Puita oli tosiaan paitsi pystyssä, myös maassa pötköllään siellä täällä, ja kaikkien rungot olivat paksun sammalmaton peitossa. Oksille oli kietoutunut jotain naavantapaista niin että ne olivat kuin pehmeässä paketissa. Aluskasvillisuuskin oli hämmästyttävän rehevää ja vihreää, kun otti huomioon sen, että auringonsäteitä ei juuri puiden lehvästöjen läpi maahan asti siivilöitynyt. Metsässä oli kovin hämärää (ja siihen aikaan aamupäivästä vielä hiljaista) ja korkeiden, paksujen puiden katveessa ei tarvinnut ihmetellä sitä, mistä katedraalimetsikkö on nimensä saanut. Metsässä virtaili myös kaunis joki ja siellä täällä maassa kasvoi hentoisia, valkoisia kukkasia. Todellinen satumetsä se oli, tai oikeastaan sademetsä... Toisella puolella tietä oli lisää isoja puita ja tuulen kaatamien jättiläisten mutkaisia juuristoja ihmeteltäväksi.

Victoria

Se oli kerrassaan kokemisen arvoinen paikka, ja sen nähtyämme ajelimme takaisin Nanaimoon. Metsäreissu oli herättänyt ruokahalun ja ollaksemme kerrankin (ahem) laiskoja ja päästäksemme helpolla, menimme syömään samaan ravintolaan kuin missä edellisenä iltapäivänä kävimme! Ruoka oli edelleenkin hyvää, joten sinänsä valinta oli varsin pätevä.

Seuraava valinnan paikka olikin sitten se, jäätäisiinkö vielä kaupunkiin muutamaksi tunniksi vai otettaisiinko aikaisempi lautta kotiin. Päätettiin sitten suunnata jo kotia kohti ja ajeltiin lauttajonoon. Lauttaan mahduttiin onneksi taas ja parin tunnin merimatkan jälkeen päästiin ajelemaan kotiin.

Niin sujui juhannus täällä, hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin perinteisesti Suomessa. Muistettiin toisillemme hyvää juhannusta silloin tällöin toivotella ja muutenkin oltiin sitä mieltä, että "juhannusseikkailu" oli oikein onnistunut. Kaikki tehtiin ja nähtiin mitä oltiin suunniteltukin (mikä, kuten tavallista, ei ollut hurjan paljoa) ja sitten vielä lisää päälle. Kaikki sujui hyvin ja kuviakin otettiin taas lähes pari sataa (yllättäen monessa poseeraa joku iso purjelaiva...).



Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

Valid XHTML 1.0! Valid CSS! Sivut luonut Marko Susimetsä | marko@susimetsa.net
Katselu onnistuu parhaiten Netscape/Mozilla -selaimilla!