Harrison

Vuosi Richmondissa, British Columbiassa


By Ulla Susimetsä
Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

6.3.2005

pupu rantsussa

Tällä kertaa on viikko mennyt vissiin niin kovasti työn touhussa (ainakin Markon osalta) ettei taida juuri mitään kummempaa raportoitavaa löytyä. Niin, Marko tosiaan on puskenut tutkimusta eteenpäin, enkä taida liioitella jos sanon että työllä ja tuskalla. Ei näytä helpolta hommalta tuo ja kyllä mies onkin välillä kovasti ajatuksissaan ja silloin tällöin aika stressaantunutkin. Meinaa hermot kiristyä välillä ja jos ei ilme ole poissaoleva niin sitten se on väsynyt tai nyreä. Koitan tehdä minkä voin kuorman vähentämiseksi, mutta eihän se paljon ole. Välillä on kurja katsoa kun toinen on niin kovasti huolissaan ja uupunut, eikä muuta voi tehdä kuin halailla ja silitellä ja puhua hempeitä. Mahtaakohan se auttaa mitään... No, aina pitää yrittää kuitenkin! Sain sentään taas välillä autella ihan konkreettisestikin kun piti tutkimusaineistosta leikattuihin paperilappuihin merkitä tiettyjä värikoodeja - pääsinpäs taas värikynien kimppuun ja valitsemaan värejä mitkä on varmasti helppo erottaa toisistaan. (Tutkija kun on siinä mielessä tyypillinen mies, että sen mielestä on olemassa "sininen" ja ehkä mahdollisesti korkeintaan tummansininen ja vaaleansininen, mutta että voisi olla sinisen eri sävyjä saati sitten joku indigo tai akvamariini tai... juu ei, violetin ja oranssinkin saa joskus selittää, että mitä ne ovat. ;))

Mitään ihmeempää ei nyt ollakaan sitten puuhailtu, viikolla käväistiin taas Granville Islandilla katselemassa kauppoja ja syömässä. Lauantaille oltiin suunniteltu kävelyretkeä puistoon, mutta sitten sade pilasi suunnitelmat ja kuinka ollakaan päädyttiin kotisohvalle syömään pizzaa ja katsomaan elokuvaa. Kuinka siinä niin pääsi käymään, en tiedä... ;) Mutta ainakin Marko on vaikuttanut tyytyväiseltä ja rentoutuneelta laiskan viikonlopun jälkeen. Hyvä sitten että pidettiin sellainen!

Täällä kukkivatkin jo kirsikkapuut ja kyllä on kaunista! Krookusten lisäksi pilkistelevät maasta nyt keltaiset narsissit! Hauskaa sekin, että hyasintit ovat ilmestyneet kauppoihin tässä vaiheessa. Jouluna niitä ei näkynyt missään, joten ilmeisesti ne ovat täällä kevät- eivätkä joulukukkia. Linnut laulavat nyt ihan käsittämättömällä innolla ja ääntään säästelemättä, ja niin ne tykkäävät tehdä varsinkin aamuisin kun muita vielä nukuttaisi... ;) Yöunia häiritsevistä melunlähteistä tulee mieleen myös laivat mitä kulkee tuossa merellä tai matkaa jokea pitkin; kun sattuu sumuisia öitä ja aamuja, töräyttelevät ne torviaan ihan lakkaamatta. Toisaalta se on hurjan kivaa, mutta toisaalta se alkaa myös jossain määrin ärsyttää kun sitä tarpeeksi kauan saa kuunnella (varsinkin siis keskellä yötä). Mutta enpäs valita, sen verran kiva on asua näin lähellä merta!


13.3.2005

hukka ja pupu puistossa

Niin taas viikko vilahti ohitse. Täällä kevät kiiruhtaa eteenpäin, hiirenkorvat pihakoivuissa kasvavat jos nyt ei ihan silmissä niin kuitenkin sellaisella vauhdilla että varmasti ovat joka päivä pikkuisen isommat (väittää tarkkasilmäinen vahtaaja). Kukkia putkahtelee maasta jo siellä ja täällä ja muualle niitä on sinne tungettu; ovat laittaneet joissain paikoin tienvarsi-istutukset kauniiseen keväiseen kuntoon. Lämpötilat hipovat, ainakin joskus kun kovasti kurkottavat, jotain 15 astetta.

Kevät toi asuntokompleksin pihalle muurarit: roskalaatikoiden paikalla ähräsivät kovasti jonkun aikaa, mutta ei siellä mitään tuloksia näyttänyt syntyvän. Juuri kun oltiin lakattu sille naureskelemasta, saatiin nikotella kun seuraavan kerran ulos kurkattiin: sinne olikin ilmestynyt isokokoinen "portti", kaksi komeaa valkeaa pylvästä ja hienot viritelmät siinä päällä (rakennustermit ei voi olla hukassa jos ei niitä ole koskaan oppinutkaan, eikö?) - on kuin mikäkin kartanon sisäänkäynti. Nyt sitten odotetaan jännityksellä että koska roskatynnyrit (kaikki ne kauniit kirkkaan siniset) kärrätään tuon pylväikön toiselle puolelle, eli onko ihan oikeasti ollut tarkoitus pykästää noin ylväs sisäänkäynti roskanurkalle. No mikäs siinä, eihän se roskien ulos vienti mitään päivän kohokohtia ole, joten ehkä joku on saanut päähänsä että yritetään nyt saada siihenkin puuhaan edes jotain hohtoa. Loistava idea sinänsä! Ihan varmasti piristyisin joka kerta kun veisin muropaketteja pihalle, eihän tuolle voi olla nauramatta. Toisaalta, ehkä siihen tulee kuitenkin jotain vähemmän hauskaa niin kuin vaikka silta tuonne rantaan. Saamme nähdä.

Arkipäivät menivät taas, kuinkas muuten kuin arkiaskareiden parissa. Marko ahersi töiden ja tutkimuksen kimpussa ja minusta on tullut varsin taitava pujottelemaan imurin kanssa lattiaa koristavien paperipinojen välistä. Raskaan työn vastapainoksi mies käytti sitten suurimman osan vapaa-ajastakin tietokoneensa kimpussa, niin että piti sitten jo lopulta pikkuisen muistuttaa että en kyllä viitsisi olla mokomalle masiinalle mustasukkainen, mutta... Viikonloppuna vietettiin sitten paljon aikaa kahdestaan. ;) Nyt on kuitenkin tutkimuksessa päästy vaihteeksi sellaiseen vaiheeseen, että tutkija alkaa pikkuisen rauhoittua ja olla levollisemmalla mielellä. Sanoinhan minä sille että kyllä siitä vielä hyvä tulee!

Lauantaina käytiin pitkällä kävelyllä Minoru Parkissa, eli Richmondin keskustassa sijaitsevassa puistossa. Siellä ihailtiin kirsikkapuiden kukintaa ja muitakin kukkia, seurailtiin sorsien ja kanadanhanhien ja oravien puuhia, istuskeltiin lammen rannalla jutustelemassa ja vähän kuhertelemassakin. Ihan vaan nautiskeltiin rauhasta keskellä kaupunkia. Se olikin oikein hyvä tapa viettää aikaa; varmasti rentouttavampaa kuin retki Vancouverin puolelle keskikaupungille mikä meillä ensin oli suunnitelmissa. Sitten käytiin "moolissa" asioilla (mm. tutkimassa kirjakaupan valikoimat, kuinkas muuten) eikä tietenkään maltettu olla suuntaamatta ruoka-aukiolle syömään intialaista ruokaa. Sunnuntaina tehtiin kirjallisia puuhia, mutta tietysti viikonlopun viettoon kuului myös leffailtoja, tällä kertaa keveiden romanttisten komedioiden (ja isoilla suklaakeksin paloilla maustetun jätskin) parissa.


20.3.2005

pupu puistossa

Palmusunnuntaissa mennäänkin jo! Täällä jo kovasti puut vihertää ja linnut visertää. Nyt on kyllä ollut pari päivää sateista, mutta eiköhän se siitä taas välillä lopukin!

Raskaan työviikon päätteeksi lähdettiin lauantaina käymään Vancouverin keskustassa. Aikomuksena oli yhdistää retkessä pari meidän mielipuuhista, eli kirjakaupassa vierailu ja Gastownin intialaisessa ravintolassa ruokailu. Vähän alkoi näyttää homma huonolta siinä vaiheessa kun meidän vakiparkkitalo oli suljettu, vaikka onnistuttiin sitten kyllä löytämään heti toinen paikka. Saatiin kuitenkin huomata, että myös intialainen ravintola oli kiinni ja vieläpä pysyvästi. Tilalle on tulossa jokin perinteinen Italialainen pastapaikka, mikä ei kauheasti lohduta maukkaaseen Intialaiseen ruokaan ihastuneita. Harmillinen takaisku sinänsä, kun ei ehditty siellä kovin monta kertaa käydä. No, ei auta muu kuin yrittää löytää uusi suosikkipaikka. Täytyy lähteä testailemaan.

Kirjakauppa sentään oli avoinna ja siellä tehtiin löytöretkiä taas melkeinpä parin tunnin ajan. Saaliiksi saatiin kaikkiaan viisi kirjaa, kaksi ja puoli kummallekin (yksi siis saattaa olla molempia kiinnostava). Huono tuuri jatkui vielä siinä mielessä, että satoi, ja sateenvarjo oli tietysti jäänyt autoon. Ei sitten viitsitty kauheasti kaupungilla kävellä siinä kelissä, eikä edes etsiä uutta vaihtoehtoa ruokapaikaksi. Päädyttiin lopulta ison kauppakeskuksen ruoka-aukiolle maistelemaan tällä kertaa meksikolaista ruokaa (hyvää oli sekin, vaikka pikamurkinaa olikin) ja frozen juggea päälle. Frozen juget nautittiin melkein romanttisesti kauppakeskuksen suihkulähteen äärellä ja päätteeksi vielä heitettiin hurjia summia rahaa lähteeseen toivomusten kera. ;)

Yllättävän vähän oli ruuhkaa keskustassa ja kotimatkalla vaikka viikonloppu olikin, mutta siihen oltiin tietysti vaan kovasti tyytyväisiä. Kotimatka, johon on joskus ruuhka-aikaan hukkaantunut yli tunti, meni nyt noin puolessa tunnissa. Toki siihen vaikutti myös fiksu reittivalinta, joka ohitti ruuhkaisimmat paikat.

Muuten ei tähän viikkoon ihmeempiä tapahtumia sattunut. Keskiviikkona käytiin sentään kaupoilla sekä "moolissa" asioilla ja syömässä kiinalaista ruokaa. Eläinkauppaankin piti taas pistäytyä katselemaan pikkuotuksia. Harmi, että tällä kertaa ei ollut yhtään pupuja myynnissä, mutta kyllä kissoja ja koiriakin on kiva katsella (Ja Ulla alkaa jo sopivasti heltyä koiranpennuille. Ehkä tässä on vielä toivoa... - Marko). (Eikä ole. Ei ainakaan vielä.)

Nyt sitten aletaan odottelemaan pääsiäistä, vaikka eipä meillä sen varalle mitään suuria suunnitelmia ole. Vähän täytyy varmaan suklaamunavarastoja täydentää vielä, kun ei olla maltettu niistä pysytellä erossa. Itse juhlintaa varten on molemmille ostettu jo iso täyssuklainen suklaapupu, jonka rouskutusajankohtaa ja -rituaalia täytyy vielä suunnitella tarkemmin...


28.3.2005

pupu puistossa

Pääsiäisen viettoon päästiin sitten! Pitkäperjantaina käytiin viimein suklaamunien kimppuun. Yhtäkään "yllätyksellistä" ei tullut ostettua; ei, meille maistuu parhaiten sellaiset missä täytteenäkin on jotain syötävää, vaikka kinuskitöhnää... (Ne taitaa ollakin parhaita. Ei ole kyllä pahempia nekään missä on kinuskia, maapähkinävoita ja pähkinänpaloja.)

Viikonlopun mittaan käveltiin myös Stevestonin keskustassa. Mereltä puhalsi aivan hirmuisen kylmä tuuli, ihan alkoi korvia vihloa, joten kauheasti ei tehnyt mieli kylän raitilla käppäillä. Katseltiin kuitenkin vähän kauppoja ja pistäydyttiin myös aitoon Britti-kauppaan tutkimaan josko sieltä löytyisi Markolle haggista, tuota skottien herkkua. No, ei ollut tarpeen testata rohkeutta vielä tässä vaiheessa (ei ole mies ennen moista murkinaa maistanut, tosin en minäkään, mutta kovin on utelias sen suhteen) sillä ei sitä, um, makupalaa sattunut kaupasta tällä kertaa löytymään. Ehkä joskus toiste.

Pääsiäisateria päätettiin nauttia ehkä vähemmän perinteisesti Stevestonin intialaisessa ravintolassa. Saatiin taas pöytä täyteen kulhoa ja kippoa ja lautasta ja sitten syötiin! Oltiin valittu kahdenlaista kanaa, toinen tomaattisessa, mausteisessa kastikkeessa ja toinen cashew-pähkinä- ja banaanicurryssa. Kana oli mehevää ja pehmeää ja ruoka hyvin maustettua (tällä kertaa mentiin rohkeasti skaalalla mild-medium-hot tuohon tulisimpaan päähän ja se oli juuri sopiva aste) ja valkosipulilla maustettu naan-leipä herkullista!

Muutenkin ovat tainneet meidän pääsiäisajan ateriat olla perinteisistä poikkeavia; niihin on lukeutunut myös mm. katkarapuburritot ja pestokastikkeella kuorrutettu lohi (molemmat lukeutuu meillä mieliruokiin). Mutta eipä ole meistä kummallakaan ollut mämmiä ikävä kun ei sitä Suomessakaan syödä. Pashaa olen yleensä tehnyt joka vuosi ja se kyllä maistuu, mutta nyt päätin olla yrittämättä etsiä aineksia täältä. Ja onkos noita muita pääsiäisruokia edes? Jaa, lammasta taitaa moni pääsiäisenä syödä, mutta ei menisi kaupaksi meillä sekään, joten paras suosiolla tehdä sellaisia ruokia mistä tykätään. Ja syödä jäätelöä! ;)

(Tämä juttu alkaa olla pahemman kerran ruokakeskeinen. Jollain taitaa olla nälkä.)

Sunnuntaina tavattiin Anni ja Mikko pikaisesti; olivat saapuneet saaren puolelta tänne käymään, Mikon vanhemmat kun tulivat visiitille ja tutustuivat sitten myös Vancouveriin. Markon ja Mikon oli tarkoitus tehdä tietokonehankintoja, mutta mieleistä masiinaa ei sattunut löytymään niistä kaupoista mitkä pääsiäissunnuntaina suvaitsivat auki olla. Niin, iso osa liikkeistä ei täällä noteeraa pääsiäistä sen kummemmin, ja ne mitkä sulkevat ovensa pyhiksi, näyttävät tekevän niin vain sunnuntaina. Käytiin kuitenkin vielä yhdessä kahvilla että saatiin pikkuisen vaihtaa kuulumisia nenäkkäinkin.

Viikon mittaan ei muuten sattunut mitään erityistä mainittavaa. Marko on tietenkin paahtanut töitä ja muuten ahertanut tietokoneella ja minua on pitänyt otteessaan kirja "Kushiel's Chosen". Voisi vallan sanoa että on hitsin jänskä! ;) Kauppakierroksella käytiin keskiviikkona ja "yllättäen" löysimme taas itsemme ruoka-aukiolta syömästä intialaisten kokkauksia. Vettä on sadellut jonkunkin verran, tosin meillä on ollut tuuria siinä mielessä, että suurimmat sateet on sattuneet yöaikaan. Aina ropisee ikkunat kun yöllä herää, mutta siinähän on oma mukava tunnelmansa. Koivut vihertää jo kovasti, pian alkaa olla vallan kesäiset maisemat.


3.4.2005

hukka puistossa

Huhtikuun alkuun päästiin aprillipäivän kautta, eikä Markon kanssa muistettu kumpikaan apgrillata toisiamme. Jos lehdissä sattui aprillipiloja olemaan, niin enpä huomannut kun en kovin tarkkaan lukenut.

Viikko oli taasen työntäyteinen ja meni yhdessä hujauksessa. Marko ahkeroi kovasti töidensä kimpussa, mutta ottaa nyt onneksi homman vähän rauhallisemmin tai ainakin pienemmällä annoksella stressiä. Minä kotitöistä vastaava puolestani innostuin taas leipomaan ruisleipää ja maku kuulemma sen kun paranee joka kerta! ;) Viikon mittaan käytiin siten vain nopeasti pankki- ja kauppa-asioilla ja pienellä pyrähdyksellä "moolissa" missä sorruttiin DVD-hankintoihin ja syömään pizzaa ja ökysuklaisia jätskiannoksia.

Lauantaista suunniteltiin sitten taas seikkailupäivää, mutta piti tietysti sattua sateinen ja synkkä (ilmojen puolesta) päivä. No, ei se mitään, ryhdyttiin pohtimaan sopivia sisätila-aktiviteetteja ja niin ajeltiin Vancouverin puolelle Kitsilanoon vierailemaan merimuseossa. Matkalla testattiin vaihtoehtoisia reittejä jotta nähtäisiin vaihteeksi uusia maisemia ja päädyttiinkin melkoiselle hienostoalueelle. Talot olivat sellaisia luksuslukaaleita, minilinnoja melkein. Yhtä piti ihan pysähtyä pällistelemään kun oli niin kivan näköinen, pieni torni ja kaikki. Olisi ollut myynnissäkin, mutta ei nyt viitsitty ostaa tällä kertaa. Eihän mulle olisi jäänyt aikaa mihinkään muuhun kun koko ajan olisi pitänyt pytinkiä siivota - siinä oli vissiin vähintään neljä kerrosta ja neliöitä monta sataa.

Viimein päästiin sitten museollekin asti. Museo vaan ei ollut suuren suuri ja näyttelystä iso osa keskittyi meidän mielestä turhan nykyaikaisiin aluksiin. Marko varsinkin on kovasti kiinnostunut vanhoista purjelaivoista ja sellaisista ja täytyy sanoa että kyllä minäkin mieluummin sellaisten systeemejä ihmettelisin, kun taas jotkut höyryalukset ei yhtään säväytä. Olipa siellä kuitenkin nähtävissä muutama hieno pienoismalli vanhoista purjelaivoista ja niiden vitriinien vieressä kyykittiin pitkät tovit. Marko pääsi selittämään mulle laivan eri osia ja muita hienoja juttuja mitä on meriaiheisista kirjoistaan oppinut ja jännäähän tuo oli. Ainakin lystimpää kuin opastettu kierros, veikkaan. ;) Löytyihän museosta sitten vielä pikkuinen osasto mihin oli väsätty aidon oloista laivan kannenalustilaa rommitynnyreineen (no, tynnyreitä kun tynnyreitä) ja riippumattoineen. Ahtaat oli oltavat merimiespoloisilla; minä juuri ja juuri mahduin tilaan seisomaan (tosin en paksujen kattoparrujen alle) ja Marko olisi saanut kävellä melkein kaksinkerroin. Muutama cutlass-miekka ja vanha pistooli lukeutui myös meitä kiinnostaneisiin näyttelyesineisiin.

Kun kerran satuttiin olemaan lähistöllä, päätettiin testata uutta intialaista ravintolaa, jonka piti olla samaa sarjaa kuin meidän suljettu suosikki. Parkkipaikan etsimiseen meni hetki, mutta sekin onnistui viimein. Ravintola näytti ulospäin jopa pikkuisen epäilyttävältä (etenkin Markon mielestä) mutta sisältä se oli oikein viehättävä ja rauhallinen, jos ei kirkuvan kirjavia seinävaatteita lasketa. Ruokalista oli kuitenkin suunnilleen sama kuin meidän vanhassa suosikkipaikassa. Valinta osui tässä lyhyessä ajassa meidän suosikeiksi nousseisiin kanaruokiin: chicken tikka masala ja chicken korma shahi (pitää pistää ylös niin muistaa seuraavallakin kerralla) - kiva kun löydettiin pari lajia mistä molemmat tykkää, niin saadaan aina molempia! Ja reippaasti valkosipulista naan-leipää sivuun, kiitos! Kyllä oli taas hyvää. Syötiin kauan ja paljon (lautaset tyhjäksi taas!) ja hehkutettiin melkein koko ajan sitä, kuinka herkullista ruoka oli. Marko alkaa jo suunnitella, että pitää keksiä keino jäädä maahan ihan sen takia, että päästään jatkossakin tuonne syömään! Mutta totta se on; en muuten ole mahdoton kanan ystävä, mutta tuolla sitä syö oikein mielellään: ei ole kuivaa vaan mehukasta ja tosiaan melkein sulaa suussa. Tosin voisin vetää kastikkeet ihan ilman kanaakin, on ne niin makoisia. Leivässä ei oltu valkosipulia säästelty ja muutenkin mausteita oli reippaasti, mutta ei liikaa. Jälkeenpäin oli suussa lämmin olo pitkän aikaa.

Nyt sunnuntainakin on ollut kovin sateista ja pimeää. Toivotaan että se siitä taas pian kirkastuu! Pihakoivuissa on jo ihan kivan kokoiset lehdet ja kotkan olen taas nähnyt muutaman kerran liitelemässä tuossa ulkona. Aika ylvään näköinen otus se on.


10.4.2005

Whiterockissa jalleen

Tämän viikon arkipäivät menivätkin sitten melkoisella rutiinilla. Markolla oli kovasti töitä tehtävänä, joten ei uhrattu juuri aikaa muihin puuhiin, mitä nyt pakollisiin asioihin auton tankkauksesta kauppareissuun. "Moolissa" pyörähdettiin lähinnä vaan syömässä (intialaista ruokaa, taas, mutta pitää nyt ahmia sitä kun vielä kerkiää) ja parturoittamassa Markon pää. Alkoikin mies olla kovasti pörheässä kunnossa kun paksut hiukset olivat venähtäneet, tuuheat kulmakarvat törröttivät joka suuntaan, eikä partaakaan ollut malttanut muutamaan päivään leikata. Tuommoinen karvaturkki kun on muutenkin niin aloin jo arvella etten ihan turhanpäiten sitä Hukaksi nimitä.

Viikonloppuna oli sitten aikaa rentoutumiseen. Lauantaiaamusta ajettiin White Rock nimiseen paikkaan tapaamaan USA:n puolelta tänne käymään tulleet perhetutut Karen ja Marvin Klein ja Karenin tytär Meredith. White Rockissa käytiin viimeksi pian tänne tulon jälkeen, joten nyt oli kiva taas nähdä pieni, kaunis rantakaupunki. Se onkin varsin idyllinen paikka jyrkässä rinteessä meren rannassa, paljon mitä jännemmän näköisiä taloja, erikoisia kauppoja ja kivoja ravintoloita. Nyt oli ihasteltavana myös upeita, keväisiä tulppaani-istutuksia.

Kolmisen tuntia vierähti nopeasti kun juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia ja käveltiin pitkin White Rockin rantakatua ja pitkällä mereen pistävällä laiturilla. Lounaalle poikettiin yhteen rantakadun kivoista ravintoloista ja saatiin istuskella ikkunapöydässä ja nauttia hienoista maisemista. Ruokalistalla oli pääasiassa kalaa ja muita merenherkkuja, ja sehän sopi hyvin! Kleinit kaipailivat Suomeen (varsinkin saunaa ja ruisleipää oli kuulemma ikävä) kun ovat siellä joitakin kertoja käyneet ja mekin toivottiin, että oltaisiin voitu käydä vierailulla Washingtonin puolella. Harmi kyllä se ei onnistu, kun ei uskalleta poistua maasta. Pois varmaan päästäisiin, mutta luultavasti eivät laskisi meitä enää tänne takaisin. Silloin tullessa kun löivät maahantulopapereihin leimat joiden mukaan niillä on turha takaisin yrittää - niin se kai onnistuisi, että otettaisiin taas kaikki mahdolliset paperit ja todistukset mukaan ja käytäisiin koko maahantuloruljanssi läpi uuden kerran. Toisaalta en menisi luottamaan siihen, että sekään kommelluksitta kävisi, joten varmuuden vuoksi on paras vaan pysyä Kanadan puolella koko ajan.

Juttelu Marvin, Karenin ja Meredithin kanssa oli kuitenkin sen verran mukavaa, että suunnittelimme yhdessä jo seuraavaa tapaamiskertaa ja sain Marvin lupautumaan maistamaan jo jotain rommiakin mitä minulta kaapistani löytyy. Koetin myös markkinoida kunnon suomalaista maksalaatikkoa, kun seuraavan kerran Suomeen eksyvät, mutta vastaanotto ei ollut yhtä innostunut - varsinkin, kun erehdyin kertomaan mitä kyseinen ruoka on ja miten se (suunnilleen) tehdään. En sitten ottanut puheeksi verilettuja taikka -palttuja vielä tällä erää... Taitaa tuo suomalainen makkara- ja olutperinne olla helpommin markkinoitava kulinaristinen nautinto, kun sitä niin innokkaasti muistelivat... - Marko

Iltapuoli lauantaista päätettiin käyttää rentoutumiseen oikein kunnolla sellaisten asioiden parissa mistä kovasti nautitaan. Oltiin onnistuttu viimeinkin saamaan hyppysiimme Sormusten Herra -leffojen kolmannen osan pidempi versio (siis teatteriversiosta pidennetty versio, reipas neljä tuntia katsottavaa). Mitä juhlaa! Haettiin kaupasta molemmille litran jätskiämpärit ja varoilta vielä vähän suklaatakin sekä persikkasiideriä, ja siinä se ilta sitten menikin kerrassaan herkullisesti! ;) Nukkumaan kömmittiin vajaan viiden tunnin telkuntöllötyksen jälkeen ja minä ainakin olin vielä koko yönkin Keskimaassa. Onneksi ei sentään tullut uniin se jättihämähäkki: tämä oli vissiin kolmas kerta kun leffa nähtiin, enkä vieläkään voinut olla kirkumatta ja kiemurtelematta inhosta kun se otus hyökkäsi.



Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

Valid XHTML 1.0! Valid CSS! Sivut luonut Marko Susimetsä | marko@susimetsa.net
Katselu onnistuu parhaiten Netscape/Mozilla -selaimilla!