Bunny in Chinatown

Vuosi Richmondissa, British Columbiassa


By Ulla Susimetsä
Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

30.1.2005

Marko popsii

Kylläpäs aika nyt tuntuu menevän vauhdilla, taas vilahti viikko ohitse. Sateettomia päiviä ei täällä olla vieläkään monia saatu. Ollaan jatkettu tavalliseen tapaan arkipuuhien parissa. Marko on ahertanut työhommien ja tutkimuksen kimpussa. Silloin kun en ole keittiö-, pyykkitupa- tai siivouspuuhissa tai vastaavissa, istun tai löhöilen (Marko se aina nauraakin mun hassuille työasennoille) tässä parvekkeen ovien edessä kirjoittamassa tai lukemassa ja musiikkia kuuntelemassa. Tästä näkee kivasti kun oravat kiipeilee pihakoivussa (niillä on siellä pesä ja välillä niitä kipittää kolmekin pörheää - tai hyvin syönyttä - harmaaturkkia ympäriinsä oksilla jotka taipuilee suorastaan vaarallisen näköisesti niiden painon alla) ja olenpa nyt bongannut tästäkin yhden kotkan!

Ihan täysin kotosalla ei kuitenkaan olla kyhjötetty; keskiviikkona lähdettiin käymään Vancouverin puolella. Tarkoituksena oli oikeastaan löytää Markolle yksi kirja tutkimusta varten, mutta valitettavasti siinä ei onnistuttu. Käytiin ensin Chinatownissa katselemassa ja tekemässä vähän ostoksia (niin, kirjaa ei kyllä etsitty sieltä). Täällä alkaa nähdä merkkejä kiinalaisesta Uudesta Vuodesta, ostoskeskuksissa myydään kovasti kaikenlaista punaisen- ja kullankirjavaa koristetta ja tavaraa.

Sitten suunnattiin keskikaupungille ja vietettiin aikaa keskustan ostoskadulla ja isossa ostoskeskuksessa. Katseltiin vähän kauppoja ja tehtiin pikkuisen ostoksia, syötiin ruoka-aukiolla ja ähmäistiin päälle vielä isot cinnamon-pullat. Kyllä oli herkullista! Nähtiin samalla sitten vaihteeksi suuremman kaupungin vilinää ja ihmisiä olikin liikkeellä paljon. Tietenkin taas satoi ja vaikka meillä nyt oli sateenvarjo autossa ja toinen kotona niin eihän me muistettu ei autosta eikä kotoa poistuessa ottaa mukaan kumpaakaan. Taitavaa.

Keskustasta löydettiin iso kirjakauppa, missä viivyttiinkin sitten pitkälle päälle tunnin verran. Kyllähän siellä kauemminkin olisi viihtynyt kun oli englanninkielisiä kirjoja kolmessa isossa kerroksessa… Vähän toista kuin jossain Hämeenlinnassa missä niitä löytyy kirjakaupan nurkasta joku yksi hassu pieni hylly. On kyllä tosi kivaa kun on sellainen kumppani jonka kanssa on samanlaisia kiinnostuksen kohteita - voi viettää aikaa kirjakaupassakin ihan mielin määrin eikä kumpikaan kyllästy! Ostettavaakin olisi löytynyt paljonkin (mutta ei tietenkään SITÄ kirjaa mitä oltiin metsästämässä), mutta otettiin nyt vain Markolle pari opusta ja mulle yrttikirja. En nyt meinaa alkaa yrttejä kasvattamaan (vaikka jos joskus viherpeukaloitsemaan ryhtyisin niin luultavasti koittaisin saada yrttejä kasvamaan, tai ainakin pysymään hengissä) tai yrttilääkintää harrastamaan, se vaan kiinnostaa ihan huvin vuoksi. Kirjassa oli vielä lyhyt "Healing History" osuus jokaisesta yrtistä, eli kuvausta siitä, miten/mihin tarkoituksiin sitä on käytetty eri aikakausina ja se varsinkin vaikutti mielenkiintoiselta.

Oli siis oikein hyvä "seikkailu" taas ja todella hauskaa. Marko olikin ihan hupsulla tuulella ja nauratti mua koko ajan hassuilla jutuilla… Ihan tuli taas posket kipeiksi nauramisesta. Kotimatkalla kyllä juututtiin ruuhkaan ja matka kesti aika kauan, mutta ei se haitannut. Kivaa oli kuitenkin.

Lauantaina hoideltiin vähän kauppa- ja muita asioita ja käveltiin Stevestonin raitilla. Saatiin viimein aikaiseksi pistäytyä paikalliseen intialaiseen ravintolaan maistamaan millaista ruokaa sieltä saa. Ja kyllä saikin hyvää! Syötiin molemmat chicken tikkaa (minä kans, vaikka en lihaa enkä juuri lintujakaan syö, mutta intialaisessa kana on yleensä hyvää… mistä voi päätellä ettei ole mitkään eettiset periaatteet tässä takana) ja herkullista se olikin kaikkien soosien kera. Ja naan-leipää (varsinkin valkosipulilla maustettua) voisin syödä varmaan vaikka kuinka paljon. Ei tainnut olla mikään kevyt ateria se, mutta olipa ainakin rikkaita makuja. Todettiin taas että kiva kun ollaan molemmat nyt ihastuttu intialaiseen ruokaan niin päästään usein maistelemaan sellaista. Paikka oli muutenkin ihan ok, melko pieni ja varmaankin perheyritys kun isoäiti hoiteli pientä konttausikäistä lasta siinä kun toiset kokkasivat ja tarjoilivat. Oltiinkin pitkän aikaa ainoat asiakkaat, mutta ei se haitannut, palvelu pelasi ja oli ystävällistä. Istuttiin vielä "näyteikkunassa" houkutuslintuina ja kyllä ihmiset ohi kulkiessaan nuoleskelivat huuliaan kun näkivät kuinka meillä oli edessä pöytä lastattuna täyteen tavaraa. Kotiin vaappumisen jälkeen oltiin vieläkin niin täynnä, että piti maistaa Markon uutta rommihankintaa (kuulemma hyvää ruoan sulatteluun... hmm, no syy se on sekin ;)). Se olikin barbadoslaista rommia valmistajalta jonka rommitislaamossa (tai mikähän sen paikan oikea nimi olisi? Marko voi tarkentaa) käytiin tutustumiskierroksella ja heti tuli muistoja häämatkalta mieleen. Ei ollut pahempaa rommia se minunkaan mielestäni. Taidetaan olla vähän suosiollisia Barbadoksen rommeja kohtaan, mutta ei ihmekään, oli siellä niin kivaa!


5.2.2005

Marko popsii

Ja viikonlopussa ollaan taas. Pitäisiköhän taas kerran päivitellä sitä kuinka aika kuluukin nopeasti vai jättäisikö tällä kertaa väliin... Viikko kuitenkin mennä hurahti hurjaa vauhtia niin että tuossa loppuviikosta sain ihmetellä että kuinka TAAS voi olla siivouspäivä, vastahan tässä imurin ja pölyrättien kanssa viuhdoin ympäri asuntoa. Mutta niin se vaan oli.

Arkipuuhissa tuo viikko taas pääasiassa kului. Marko on puurtanut töitä ja kovasti olen minäkin koittanut tietokoneen näppäimistöä kuluttaa. Nyt on kyllä täytynyt alkuillat keskittyä kirjaan kun on niin hyvä opus menossa; Manda Scottin "Dreaming the Eagle", joka kertoo Kelttien soturiprinsessasta Boudicasta (tai miten ikinä nimen nyt tahtookin kirjoittaa). Jännä on tarina, välillä itkettää ja välillä naurattaa ja välillä tekee molempia yhtä aikaa. Kieli on kaunista, kuvaukset osuvia ja yksityiskohtaisia. Alku tuntui ehkä vähän hitaalta (enkä todellakaan ole heti hinkumassa äksöniä!) mutta kun asiat lähti liikkeelle niin kyllä se siitä. Onneksi jutulle on tulossa jatkoa vielä kolmen kirjan verran.

Keskiviikkona Vesa ja Kirsti näyttivät meille taas muutamia uusia paikkoja Richmondissa. Käytiin ensin Costcossa, se on sellainen iso tukkuliike mistä saa kyllä vaikka mitä tavaraa ja valtavissa paketeissa. Sinne päästäkseen ja sieltä tavaroiden kanssa ulos tullakseen täytyy olla Costcon kortin omistaja, joten eipä meillä olisi ollut sisään asiaakaan ilman Vesaa ja Kirstiä. Kierreltiin sitten kauppaa ja katseltiin tavaroita sekä maisteltiin maistiaisia. Kyllähän sieltä kannattikin sitten noita eniten tarvittuja tavaroita ostaa isompia eriä kerralla. Kaiken lisäksi sieltä löytyi vielä ihan kelvollista ruisleipää! Tai siis oikeasti oli meidän mielestä jopa hurjan hyvää, ei nyt tietysti ihan suomalaisen veroista, mutta monta kertaa parempaa kuin muut leivät mitä täältä saa. Tosin leivoin kyllä taas viikolla uuden satsin ruisleipää, joten ihan ilman ei tarvitse muutenkaan olla.

Käytiin sitten "moolin" ruoka-aukiolla syömässä porukalla kreikkalaista ruokaa, tähystelemässä lentokoneita merenrannassa ja katsastamassa hulppea miljoonan taalan talo. Se on päävoittona arpajaisissa, joihin valitettavasti me ei voitu ostaa lippuja - voittaakseen pitää olla British Columbian asukas (ei kun siis... voittoa ei muille voida tarjota, tai... no kuitenkin). Oli silti todella mielenkiintoista nähdä niin komea talo, varsinkin kun sisätilaratkaisut ja sisustus oli laitettu viimeisen päälle. Kyllä siellä olisi kelvannut asua. Huonekaluistakin olisin huolinut suurimman osan, varsinkin lamput oli upeita... Takkoja oli pari kappaletta, kylpyhuoneita neljä (ja niistä kolmessa oli amme). Ainoa huono puoli oli tietysti se, että saunaa ei ollut, mutta ehkä sen olisi saanut jonnekin viritettyä. No, ehkäpä ei nyt aleta miettimään liian tarkasti. ;)

Lauantaina hoideltiin sitten kauppa- ja kirjastoasioita sekä käytiin syömässä yhdessä Stevestonin kreikkalaisessa, tai tarkemmin sanottuna kreetalaisessa, ravintolassa. Sitä ovatkin kaikki kovasti mainostaneet ja kehuneet ja asiakkaita näytti kyllä riittävän. Puheensorina oli melkoinen ja kun soittivat taustalla (?) jotain kreikkalaista poppia ei millään pienimmällä äänenvoimakkuudella, niin ainakin tunnelma oli omaperäinen. Marko söi kanaa ja mulla oli tomaatti-valkoviinikastikkeessa muhitettuja ja fetajuustolla kuorrutettuja katkarapuja ja kampasimpukoita. Lisukkeena oli sitten riisit, leivät, perunat ja kreikkalaiset salaatit, joten annokset olivat taas sanoisinko voittamattomia (no, Marko pääsi kyllä lähelle ja auttoi vielä minuakin urakassa). Kyllä oli hyvää, vaikka oltaisiin molemmat kaivattu vähän enemmän mausteita. Tosin eihän kreikkalainen ruoka tietenkään mitään erityisen mausteista olekaan.

Muuten viikonloppuun mahtui tietysti jäätelönsyöntiä ja elokuvien katselua. Tässä välissä voisikin vaikka ihmetellä muutamia paikallisia ruokapuolen juttuja. (Ei nyt välttämättä nimenomaan paikallisia, mutta ainakin sellaisia juttuja mitä en ole Suomessa nähnyt. Voihan se olla että ovat sinne jo ehtineet.) Yksi asia mikä meitä on hämmästyttänyt, on ihmisten vimma dipata pizzaa. Suurin osa (nouto)pizzerioista tarjoaa pizzan kanssa dippipurkin tai pari. Kummallista. Pizzassahan on jo vaikka mitä roinaa joten mitä sitä nyt vielä tarvitsee jossain soosissa uittaa. No, idea sekin tietysti. Mutta ihan huippu tähän asti nähdyistä on sellainen "makuruisku" (paremman termin puutteessa tuo kelvatkoon). Jossain siis myytiin sellaisia kovasti kynän näköisiä pötkylöitä joissa oli tekstejä tyyliin "suklaakakku" tai "kinuskijäätelö". Minä tietysti niitä hiplaamaan, että missäs se kakku piileksii... Mainostekstissä sitten kerrottiin että näistä ihmepatukoista oli tarkoitus sumutella suuhun vaikka nyt sitten suklaakakun makua. Jutun juju oli tietysti se, että sitten vastustamaton herkkuhimo olisi tyydytetty ja ihmiset onnistuisivat siinä mikä tuntuu olevan yksi elämän tarkoituksista täällä - laihtumisessa tietenkin. Tämä oli kyllä ihan paras, vaikka täytyy myöntää etten päässyt perille siitä oliko kyseessä vitsi vai onko joku ihan oikeasti tosissaan keksinyt tällaisen jutun. Jos se jollain toimii, niin onnea vaan ihan vilpittömästi, mutta en kyllä osaa kuvitella että se oikeasti tehoaisi. Jos pitää saada suklaata niin ei siihen kyllä sitten mikään sumutus (molemmissa merkityksissä) auta.

Sateisten päivien lomaan on sattunut jo muutama kuivakin ja onpa jonkun kerran taivaalla möllöttänyt ihmeellinen kirkas valoilmiö. Lämmintä on ollut ja täällä alkaa jo krookukset puskea esiin maasta! Aamulla tosin kun ulos kurkattiin oli pieni yllätys se, että satoi taas lunta! Oli kyllä märkää ja raskasta lähes räntää se ja pian se sitten muuttuikin vedeksi. Mutta kevättä on ilmassa ihan selvästi.


13.2.2005

Jellonia

Viikon turinoiden aika onkin sitten taas...

Viikonloppu meni mukavasti, lauantaina oltiin aktiivisempia ja sunnuntaina laiskempia. Lauantaina päätettiin lähteä katselemaan josko jossain onnistuttaisiin näkemään kiinalaisen uuden vuoden viettoa. Vuosihan vaihtui kukon vuodeksi olikohan se nyt torstaina tai jossain niillä main, ja kun Richmondissa on niin paljon Kiinasta tullutta väkeä (mahtoikohan olla peräti lähes puolet asukkaista, jos ei jo enemmänkin), on tuo vuoden vaihde ainakin lehtien mukaan täällä ihan kunnon tapaus. Suurin osa juhlinnasta näytti kuitenkin painottuvan viikonloppuun, mikä meille sopi mainiosti.

Lehtien tapahtumailmoitusten tutkimisen jälkeen suunnattiin yhteen aasialaiseen kauppakeskukseen, jossa piti olla jonkinlaista seremoniaa tarjolla. Saavuttiinkin ajoissa seuraamaan lohikäärme- ja leijonatanssia. Kovasti olivat värikkäitä ilmestyksiä niin leijonat kuin lohikäärmekin ja innokkaasti tanssivat ja hytkyivät ympäriinsä varsin äänekkään rummutuksen ja rämistelyn säestyksellä. Siihen kun lisättiin vielä jotain paukkupommien poksahtelua ja kovaääniset selostukset siitä mitä milloinkin tapahtui, niin voidaan sanoa että mistään hiljaisesta seremoniasta ei ollut kysymys. Riehakkaasti leijonat myös riepottelivat salaatinkeriä ympäriinsä - käsittääkseni vihreä symboloi terveyttä ja salaatti menestystä ja varakkuutta ja näin sitten salaatinlehtiä heittelemällä saatiin uudeksi vuodeksi onnea koko kaupungille. Sisätiloissa kauppiaat ripustelivatkin näitä salaattinippuja liikkeidensä oviaukkojen yläpuolelle ja leijonat kävivät sitten hyppimässä näiden kimppujen kimppuun. Kai sekin sitten tuotti kaupalle menestystä. Aikaisemmin olinkin paikallislehdestä lukenut kuinka eri ruoka-aineilla ja -lajeilla on tällaisia tiettyjä merkityksiä ja siksi uuden vuoden aikaan kuuluu syödä tiettyjä ruokia. Suurin osa näistä liittyi menestykseen, rahantuloon ja varallisuuteen. Jännä juttu, tuon perusteella näyttäisi kulttuuri painottavan raha-asioita ja varakkuutta menestyksen mittarina paljon enemmän kuin koskaan olisin osannut arvata. Mutta vaikea sanoa. Meidän lisäksi ei paikalla ollut kovinkaan monta ei-aasialaista seremonioiden seuraajaa. Sinänsä hyvä, ainakin oli tavallistakin vähemmän syytä pelätä että Marko katoaisi väkijoukkoon: helppo erottaa massasta kun pää ja hartiat keikkui kaikkien muiden päiden yläpuolella.

Katseltiin samalla sitten vähän kauppoja mutta osteltavaa ei löytynyt ja suunnattiin seuraavaksi syömään. Niin, tässä välissä pitää sanoa että Valentine's Day on maanantaina ja vaikka meillä yleensä on ollut tapana sitä juhlistaa (tosin yleensä niin, että Marko on joutunut maistelemaan sydämen muotoon väsättyjä piirakoita tai pasteijoita tai leivoksia tai marenkipesiä tai jotain muuta mahdottoman lällyä) niin tällä kertaa päätettiin siirtää juhlinta jo viikonloppuun. Valentine's Day kun taitaa olla täällä melko iso juttu, jos nyt kauppojen mainonnasta ja punaisista ja vaaleanpunaisista tavararöykkiöistä jotain voi päätellä. Ravintolat kyllä myös ovat mainostaneet jo kauan ottavansa varauksia vastaan, joten arveltiin että maanantai-iltana varsinkin voisi olla turhan vilkasta joka paikassa ja vietettiin sitten romanttisia hetkiä jo viikonloppuna - perjantaina ihan vain kynttiläiltapalan merkeissä kotona ja ruokailu ulkona päätettiin hoitaa lauantaina. Paikaksi valikoitui kuitenkin lopulta Mongolian grilli, mitä nyt ei mitenkään romanttiseksi voi kehua, mutta ainakin ruoka on hyvää! Marko tahtoo mainostettavan, että ruokaa upposi mieheen lähes 800 grammaa (sekä hyvinkin puoli sankoa riisiä päälle). Siitä huolimatta jaksettiin vielä suklaamoussekakkua jälkkäriksi...

Ulla

Sunnuntai onkin nyt mennyt, niin kuin sanottu, vähemmän aktiivisesti eli lähinnä kirjallisissa puuhissa. Markolla on taasen joku meriaiheinen kirja menossa, mulla alkoi hetki sitten Robert Jordanin "New Spring". Niin ja Marko houkutteli mut taas pelaamaan Civilization-peliä! (Huom. en ole ikinä koskaan milloinkaan välittänyt pelata mitään tietokonepeliä. Tuskin muuten korttipelejäkään - mutta se onkin ihan eri tarina.) Tällä kertaa saan olla punatukkainen kelttisoturi nimeltä Boudica (yllätys) ja menen ja nimeän perustamani kaupungit kirjassa ("Dreaming the Eagle", mitä viimeksi jo tuli mainostettua) esiintyneiden henkilöiden mukaan. Osaanpa olla nörtti! Syytän Markoa, se teki musta tämmöisen!

Muuten viikon mittaan Marko kamppaili tutkimuksensa kanssa ja minä hammaslääkäripelon. Hammaslääkärikäynti kun nimittäin lukeutuu mulla niihin lähes ylipääsemättömiin pelkoihin ja paniikkireaktion aiheuttaviin asioihin - ja tietysti menin ja rouskautin hampaasta palan irti. Oli sitten pakko mennä näyttämään sitä lääkärille ja kysymään että onko pakko korjata (ahem, näitä maailman fiksuimpia kysymyksiä) ja kyllähän se paikattava on. Olisivat hoitaneet homman saman tien, mutta en kai nyt sentään antanut! Hyvä etten juoksujalkaa poistunut paikalta. Pari päivää piti kerätä rohkeutta ja sitten pyytämään uutta aikaa. Nyt on sitten torstaihin asti aikaa miettiä että miten pysyä penkissä paikallaan kun pora alkaa surista. Pitäsköhän pyytää Marko istumaan päälle. Sanoin kyllä, että saa ihan vapaasti kolkata mut ja kantaa paikalle tajuttomana, mutta ei tuo suostunut (pahus, juuri kun luulin että mies tekee mitä vaan pyydän! ;)). No, ei auta, pakkohan tuo on tehdä.

Muuta kummempaa ei viikon mittaan taidettu puuhailla. Kauppareissulla kyllä käytiin ja ostoskeskuksessa vaeltamassa ja syömässä taas kerran intialaista ruokaa (meistä on tullut faneja). Löydettiin jopa täydelliset tyynyt tulevaan kirjastohuoneeseen - niin, jos nyt sellainen joskus onnistutaan hankkimaan. Se on kuitenkin ollut molempien haave aina ja kummasti ollaan kuviteltu sisustus ja kalustus aivan samalla tavalla! Taitavaa. Toteutetaan sitä unelmaa nyt sitten vaikka näin tosi pienin askelin vähitellen ja katsotaan päästäänkö koskaan loppuun asti - mutta ainahan on hyvä haaveilla!


19.2.2005

Kill Bill

Melkein viikko on taas hujahtanut ohitse. Alkaa ihan hirvittää tämä vauhti, vai pitäisiköhän olla vaan tyytyväinen kun menee lujaa? ;)

Äkkiä ei tule viikon varrelta mieleen mitään ihmeempiä tapahtumia. Marko on puurtanut töiden parissa ja tutkimus on edennyt edelleen. Sain toimia assistenttina yhtenä päivänä, tarkistella jotain... jotain numerojuttua.

Keskiviikkona käytiin pikkuisen ostoksilla, semmoisia kaikkia järkeviä, tarvittavia tavaroita hankkimassa kuten lamppuja ja pitkävartinen pölyhuisku jotta yletyn huiskimaan pölyt tuolta katonrajastakin. Samalla löytyi ruokakaupasta ruisleipää! Vallan oli Wienistä olevinaan se limppu ja eihän se nyt paljon suomalaista ruisleipää muistuttanut, mutta hyvää kuitenkin. Aina se nuo peruspaahtoleivät ja venhäpötkylät voittaa.

Hammaslääkärissäkin tuli sitten käytyä. Kyllä hirvitti. Ihan pelkäsin että menee koko alkuviikko sitä hermoillessa, mutta onnistuinpa kuitenkin vakuuttelemaan itselleni, että koko juttua ei ole olemassa ennen kuin sinne pitää mennä (välillä olen niin taitava hämäämään itseäni että hämmästyn). No, lopulta sinne sitten oli mentävä. Lääkäri vakuutteli taas kovasti, että mitään ei tunnu, mutta vaikea tuota oli ottaa tosissaan kun joka kerta vihloo vaikka kuinka puuduttaisivat. Vaan ihme kyllä lääkärin sana tosiaankin piti eikä koko operaatio tuntunut missään. Enkä nyt tarkoita tällä semmoista "ei se niin paha ollut" kokemusta, vaan oikeasti sitä että MITÄÄN ei tuntunut. Tiedä sitten mistä johtui, ehkäpä niillä on täällä tehokkaammat mönjät mitä poskeen pistävät - ainakin puoli päätä oli turtana loppuillan, ja Markolla oli hauskaa (vai pelottikohan sitä?) kun aina vain puoli naamaa nauroi sen jutuille... toinen ei sitten liikkunut mihinkään suuntaan.

Eilen saatiin postissa yllätyspaketti Markon äidiltä ja Minna-siskolta. Paketista kuoriutui herttainen kirje, niitä kaiholla muisteltuja ruis-digestive-keksejä sekä suklaata (haa!). Sitten sieltä löytyi vielä suloiset sydämin somistetut lämpösukat Vaulalta ja Minnalta kaunis korurasia, sellainen vanhanaikainen! Todella mukava yllätys oli se!

Niin, nyt voidaan tietysti miettiä että miten tähän aikaan vuodesta lahjoja lähetellään... No, pakko kai tämä on tässä paljastaa. Vanhenen taas. Ikää karttuu. Vuodet sen kun vierii. Ja kaiken huippuna se, että se on se kauhistuttava kolme-nolla mikä lähestyy! Pitäsköhän tässä vaiheessa luoda katse menneisiin vuosiin ja miettiä että mitä onkaan tähän mennessä saavutettu (uh, itseänikin naurattaa) ja alkaa suunnitella että miten nyt elämää eteenpäin? (Mitä SE on? Siis suunnittelu, ei elämä...) Pitäisiköhän vähitellen alkaa aikuistua tai vähintäänkin käyttäytyä iän edellyttämällä tavalla? (Sen kun näkisi. Toivottavasti teeskentely menee edes joskus johonkin täydestä - katso kuva!.) Juu. En siis ole vielä saanut kriisiä tai harmaita hiuksia (en kirjaimellisesti enkä kuvaannollisesti... tai hetkinen, ensimmäistä en kyllä ole tarkistanut) tästä kolmekymppiseksi siirtymisestä. Niin ja mitä turhia, onhan siihen vielä pari päivää aikaa! Hyvin ehtii vielä hätääntyä.

Sen kunniaksi ollaan kuitenkin lähdössä sunnuntaina pieneen reissuun. Koko juttu tuli aika äkkiä - vasta muutama päivä sitten mietittiin, että jotain kivaa voisi synttärin kunniaksi tehdä. Ajateltiin konsertti- tai teatterireissua, sitten Marko kysyi että haluaisinko lähteä peräti pariksi päiväksi jonnekin, vaikka johonkin kylpylään. En ajatellut sen olevan tosissaan, sanoin vaan että "joo, sehän ois kivaa" - ja vajaan tunnin päästä meillä oli varaus Harrison Hot Springs -nimiseen paikkaan! Kyllä mies osaa pistää toimeksi kun jotain päähänsä saa! Paikka on melko lähellä kyllä, mutta kiva niin, ei mene matkoihin paljoa aikaa. Mitään suunnitelmia ei olla ajanvieton suhteen tehty eikä varmaan tehdäkään - mennään vaan ihan oleilemaan ja rentoutumaan. Lystiä! (Kun nyt on alettu asioita tunnustamaan, niin myönnetään sekin, että vähän otettiin eilen jo varaslähtöä synttärin suhteen ja syötiin juustokakkua...)

Ikään ja sen edellyttämään käytökseen liittyen väsättiikin sitten ihan teemakuva päiväkirjaa koristamaan - Marko


27.2.2005 - Ulla aikuisen iässä!

Harrison

Viikko sitten sunnuntaina lähdettiin puolen päivän jälkeen ajelemaan kohti Harrisonia juhlistamaan syntymäpäivääni. Reitti oltiin tutkittu etukäteen kartasta, eikä se ollut mitenkään monimutkainen matka. Istuin silti kartta kädessä koko ajan ja yritin jopa lukea sitä kun muistin, varsin vaihtelevalla menestyksellä (näin naisena joka, kun etsitään katua numero 10, LASKEE kartasta montako risteystä vielä pitää ohittaa kun juuri ajettiin kadun 16 ohi, sitten tiedottaa siitä tärkeänä kuskille... Ja tämä perustuu tositapahtumiin). Aikaa matkaan meni parisen tuntia, vähän vajaa ehkä, mutta maisemia ihastellessa (lähinnä reitin loppupuolella) matka meni kyllä ihan huomaamatta. Ajettiin jyrkkien vuortenseinämien vartioimissa kauniissa laaksoissa ja kauempana vuoret olivat ihan lumihuippuisia - tai jopa suureksi osaksi lumen ja jään peitossa. Matkan varrella pyrittiin katsastamaan nähtävyyttä nimeltä Bridal Veil Falls; siellä olisi pitänyt olla ihan komeat vesiputoukset, mutta paikkaan ei ollut pääsyä tähän aikaan vuodesta tulvavaaran vuoksi.

Harrisonin kylässä oltiin jonkin aikaa ennen kuin hotellihuone voitiin ottaa vastaan, mutta se oli ollut suunnitelmakin. Parkattiin auto järven viereen ja lähdettiin kävelemään rantaa pitkin. Harrisonin kylä on todella pikkuruinen paikka; eipä siellä ole paljon muuta kuin muutama hotelli ja jokunen ravintola ja kourallinen kauppoja, mutta ainakin oli hiljaista ja rauhallista! Maisemat ovat kyllä upeat; kylä kyhjöttää järven kupeessa ja minne päin sitten katsookin, tapaa silmä jylhiä vuorenrinteitä, lumihuippuja ja metsää. Kaunista, ja varmasti täydellinen paikka retkeillä ja rentoutua.

Rantakävelyn jälkeen suunnattiinkin sitten hotelliin ja ihmeteltiin sitä kuinka paljon väkeä paikalle näytti ilmestyneen sunnuntai-iltapäivänä. Myöhemmin saatiin sitten ihmetellä sitä, että minne ne kaikki katosivat, koska ei hotellissa sen enempää kuin kylänraitillakaan koskaan ollut minkäänlaista tungosta. Huone oli oikein mukava, tilava ja viihtyisä ja kyllä kelpasi kun ikkunasta ja parvekkeelta näki järvelle ja vuorille!

Harrison

Jonkin aikaa majoittumisen jälkeen lähdettiin tutkimaan hotellia ja ihastelemaan aulassa roihuavaa oikeaa takkatulta ja sitten suunnattiin ulos etsimään ruokaa. Kylästä löytyvät ravintolat ja niiden ruokalistat oli nopeasti vilkaistu läpi ja viimein päädyttiin viinille ja pizzalle viihtyisään mutta rentoon välimerellistä tunnelmaa tavoittelevaan paikkaan rantakadun varrella. Ruoka oli ihan ok ja meillä oli hurjan hauskaa sekä syödessä että takaisin hotellille kävellessä kun yritettiin bongata tähtikuvioita. Olikin tosi kirkas tähtitaivas ja täysikuu, varsin romanttista niitä oli tuijotella pimeässä, hiljaisessa yössä, vaikka sitten kirpeässä vuoristoilmassa.

Seuraavana aamuna Marko raahasi mulle sänkyyn valtavaa pakettia (minkä vuoksi olin joutunut piileskelemään vessassa ensin kotona kun Marko kuskasi tavaroita autoon, sitten uudestaan hotellilla kun se kanniskeli niitä sisälle autosta). Paketista kuoriutui esiin parikin juttua mitä olin kaupoissa ihaillut. Myöhemmin tuli sitten vielä vitsilahjana (kuulemma) yksi kirja ja - aika osuvasti tilanteeseen nähden - muki tekstillä "Pampered Princess". Melkoista hemmottelua olikin koko reissu! Kaiken huipuksi Marko oli kirjoittanut mulle rakkausrunon! Olen kyllä sellainen parantumaton romantikko että tuo ele toi kyynelet silmiin ja lällyilin sitten monta päivää. Ja vieläkin (voisi tietysti kysyä että koskapa en). Kyllä mies tietää mistä naruista nykiä. ;) No, jouduin kyllä kuuntelemaan myös vitsailua kolmenkympin ylityksestä, mutta mitäs tuosta, ei nyt tunnu yhtään sen kummemmalta. Ei ole vieläkään siis kolmenkympin kriisiä näkyvissäkään, mutta toisaalta, ehdin kehittää sellaisen varmasti vaikka huomiseksi jos niikseen tulee. Vaikka varmaan keksin parempaakin tekemistä. ;)

Rauhallisen aamun ja löhöilyn jälkeen suunnattiin buffet-aamiaiselle ja saatiin ruokasalista pöytä mistä oli aivan upeat näkymät vuorille ja järvelle. Aamu oli kirkas ja aurinkoinen, joten maisemissa oli silmillekin ruokaa niin että teki mieli jäädä vain tuijottelemaan. Syötiin kauan ja kunnolla, kaadettiin vohveleiden ja pannukakkujen päälle paaaaaaljon siirappia ja sitten lähdettiin sulattelemaan ruokia taas kävelemällä järvimaisemissa ja tutkimalla kylän kauppoja, niitä muutamia.

Hotellilla levättiin kävelyreissun jälkeen hetki ennen kuin siirryttiin tutkimaan niitä lähteitä mistä kylä on nimensä saanut, eli kuumia mineraalilähteitä missä kylpemisen pitäisi olla kovinkin virkistävää, vai olikohan se rentouttavaa - no, hauskaa kuitenkin. Meillä ainakin oli lystiä, sillä altailla viihdyttiin monta tuntia. Sisällä altaita oli pari ja ulkona kolme kappaletta ja kaikissa vesi tosiaan oli lämmintä, mikä riemastutti varsinkin Markoa. Istuskeltiin kirpeässä ulkoilmassa suorastaan höyryävässä vedessä höpöttelemässä ja kieltämättä se oli todella rentouttavaa! Vastapainoksi otettiin välillä uintikisoja isommassa sisäaltaassa. Ah, syy miksi lämmin vesi riemastutti tätä miestä on se, että vaikka tuuhea karvaturkkini suojelee minua hyvin tuulelta ja viimalta, sen vaikutus on täysin olematon Suomen kylmissä vesissä. En siten ole koskaan oikein ehtinyt koettaa kesäisinkään oppia uimaan, kun vesi on tarpeeksi lämmintä vain n. kerran kolmessa vuodessa. Nyt olen parin hyvän kesän, Barbadoksen häämatkan ja nyt tämän reissun ansiosta oppinut uimaan jo paremmin kuin repullinen kiviä! -Marko

Harrison

Uimasta siirryttiin sitten vähitellen syömään hotellin hienompaan ravintolaan - meidän getaway-pakettiin kun kuului myös viiden ruokalajin illallinen. Paikka oli ihan viehättävä ja annokset sellaisia taiteellisia viritelmiä. Hyvääkin ruoka oli, tosin parhaat palat painottui alkukeittona tarjottuun tomaatti-kesäkurpitsasoppaan ja jälkiruokana pöytään tuotuun valkosuklaaterriiniin (vaikka sitä olisi saanut olla vähintään tupla-annos, muuten oli kyllä todella herkullista). Välissä ollut salaatti oli ainakin rakennettu lautaselle jännäksi viritelmäksi, mutta fetajuustolla täytetty filotaikinoitu kananrinta oli ehkä hiukan mauton. Päärynäsorbetille pisteet siitä, että se oikeasti jopa maistui päärynälle! Niin ja aterian kanssa nautittu Kanadalainen viini oli myös hyvää. Harmi kun en laittanut nimeä mieleen. Niin pitkän kaavan mukaan syömiseen menikin kyllä aikaa, mutta kivaa se vain oli kun saatiin istua pitkään ja höpötellä.

Seuraavana aamunakaan ei pidetty kummempaa kiirettä aamiaiselle ryntäämisessä eikä varsinkaan sieltä pois lähtemisessä, joten sen jälkeen saatiinkin sitten pian keräillä tavarat ja luovuttaa huone. Noinkin lyhyen reissun jälkeen tuntui melkein haikealta jättää Harrisonin kylä taakse - oli meillä siellä niin hauska ja romanttinen pikkuloma! Taidettiin erehtyä käyttäytymään kuin häämatkalaiset konsanaan, mutta eipä tuosta voi ainakaan haittaa olla... Kotiin ajettiin maisemareittiä pitkin ja kyllä siinä alkumatkasta päät kääntyili kun koitettiin ahmia vuoristomaisemia silmien täydeltä. Komeita paikkoja täältäkin löytyy. Kotkia nähtiin liitelemässä auton yläpuolella parikin kertaa. Reissusta kertyi kuviakin lähemmäs sata kappaletta!

Sitten palailtiin taas arkisiin puuhiin. Marko ryhtyi heti ahertamaan työasioiden parissa (Täytyi heti palauttaa mieleen, että mihin olin lauantaina ennen lähtövalmisteluja jäänyt. Tutkimuksessakin alkaa analyysi olla sellaisessa tilanteessa, että tuloksia pitäisi alkaa olla näkyvissä (onneksi vähän onkin) ja jännitys lopputulemasta senkuin tihenee... -Marko). Loppuviikko menikin hurjan nopeasti ja päätettiin, että viikonloppuna ei tehdä mitään kovin kummoista kun vasta reissusta tultiin. Lauantaina käytiin vain "moolissa" hoitamassa muutamia asioita ja syömässä intialaista pikaruokaa. Nam! Niin ja sitten piti käydä yhdessä kaupassa katsomassa pääsiäissuklaita (joo, vähän ostettiin jo, mutta ihan vähän vaan!) - ne kun ilmoittivat mainoksessaan, että heiltä saa ostaa 16-packin pääsiäispupuja! Suklaasta tietysti oli kysymys, mutta joka tapauksessa tuo mainos oli mielestäni kerrassaan riemastuttava! Nauroin perjantaina useaan otteeseen 16-packille pääsiäispupuja - ja Marko puolestaan nauroi sille että löysin asiasta niin paljon hupia. Höh. Nyt aletaan vähitellen valmistautua seuraamaan Oscar-pystien jakoa; päätettiin yrittää katsoa koko show kun nyt kerrankin päästään suora lähetys näkemään (tai kun ei tarvitse valvoa älyttömiin aikoihin sen katsoakseen). Saa sitten nähdä kuinka jaksetaan ennen kuin pitkästyttää, ja kuinka pian alkaa mainokset tympiä jos niitä on taas noin kuuden minuutin välein. Yrittää pitää kuitenkin, vaikka tällä kertaa ei mitään suosikkileffoja ehdokkaiden joukossa olekaan; muutamana menneenä vuotena on tietenkin kannustettu Sormusten Herraa.



Sivu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17

Valid XHTML 1.0! Valid CSS! Sivut luonut Marko Susimetsä | marko@susimetsa.net
Katselu onnistuu parhaiten Netscape/Mozilla -selaimilla!