Vaakuna
Kuvat
Hääpäiväkirja
Kiitokset
Susimetsän häät

Miekkamies saa prinsessansa. Bestman muistelee.

16.-17.8.2003

Päivä alkoi varsin rauhallisesti. Heräsin ajoissa ja kerkesin valmistautua hyvin päivän koitoksia varten. Sulhanen ei ollut saapunut sovittuun aikaan mennessä ja epäilin, että hän olisi ajanut paineissaan auton pylvääseen, mutta kesken näiden epäilyjen puhelin jo soikin ja pääsimme viimein liikkeelle. Otin itse potentiaalisesti rauhallisemmin mielin olevana ajotehtävät jo heti paikalla hallintaani. Tunsin kuitenkin bestmanin vastuun hartioillani ja tulossa oleva päivä tuntui jännittävältä.

Ensimmäinen tehtävämme oli viedä kirkosta juhlapaikalle johtavat viitat paikoilleen. Etukäteen emme olleet niiden tarkempaa sijoittelua juurikaan pohtineet, mutta helpohkosti keksimme suotuisat paikat niille. Sulhanen nikkaritaitoisena hoiti suuntaa-antavien nuolien naulaamisen viittoihin ja viittojen hakkaamisen maahan. Yhden viitan tuimme näyttävästi isolla kivikasalla ja olimme erittäin tyytyväisiä saavutukseemme, mutta myöhemmin juhlapaikalle mennessämme harmiksemme huomasimme tuulen kaataneen saavutuksemme. Viittojen viemisen yhteydessä veimme myös hääparin USA:sta itselleen tilaamat Taru sormusten herrasta -henkiset juomalasit ja kakkukoristeen juhlapaikan keittiöön iltaa odottamaan.

Tässä vaiheessa iloksemme havaitsimme olleemme tehokkaita ja luppoaikaa oli lähes tunnin verran ennen seuraavaa vaihetta päiväohjelmassamme. Menimme heti ensinnä käymään pikaisesti Anttilassa, josta ostin aiemmin unohtuneen hääkortin. Sulhanen sai itse olla mukana tekemässä valintaa, että varmasti tuli mieleinen. Aamulla olin varannut kynän mukaan jo sitä ajatellen, että muistan kirjoittaa korttiin oman nimeni "värssyn" alle. Häälahjan olin sentään muistanut ostaa jo aiemmin edellisviikonlopun Turun reissuni yhteydessä. Yritin pitää lahjaa piilossa auton takapenkin jalkatilassa epämääräisen mytyn alla.

Seuraavaksi menimme asunnolleni, jonne häihin Jyväskylästä saapunut kaveripariskunta toi vaatteitaan häiden jälkeistä ilta-toimintaa jo ennakkoon ajatellen. Ylimääräistä aikaa ei tähänkään kulutettu ja seuraavaksi siirryimme hääparin asunnolle ruokailemaan ja näin ennaltaestämään mahdolliset pyörtyilemiset kirkossa. Ruoassa panostettiin nopeuteen, söimme siis lihapiirakoita. Samalla luimme päivän lehden ja olimme olevinamme rauhallisia. Pinnan alla kuitenkin jo alkoi kuohua.

Seuraavaksi alkoikin jo olla tosi kyseessä. Suuntasimme ottamaan haltuun hotellihuoneen, jonne hääpari oli menossa hääyöksi. Hotellihuoneessa puimme myös päällemme kuumat ja hieman ahdistavat hääpuvut. Hääkaupan naismyyjä oli pakottanut minut ottamaan pukuun hitusen liian isokokoiset housut, joten jouduin käyttämään henkseleitä jotka toivat mieleeni metsurin. Jostakin syystä sulhanen vaikutti pitävän henkseleiden käyttöä miellyttävänä. Myöhemmin otin henkselit pois ja päätin, että niitä ei tarvita. Sulhanen ilmaisi kokevansa painetta myös hääyöstä ja ihmetteli pystyykö vastaamaan morsiamen kaikkiin odotuksiin. Myöhemmin hän väitti pystyneensä vastaamaan niihin onnistuneesti.

Seuraavaksi menimme morsiamen isän kotiin vaihtamaan käytössämme ollut kaason auto varsinaiseen hääautoon. Hääauto oli koristeltu jo valmiiksi, toivoimme etteivät sivulliset pidä meitä sillä kahdestaan ajaessamme miesparina. Olimme jäämässä aikataulusta jälkeen ja kiiruhdimme läheiseen kukkakauppaan noutamaan rintapieliimme tulevia kukkia joita kutsuttiin myös hämmentävästi vieheiksi. Sulhasen kukan varteen oli kiinnitetty jonkunlainen metallinpala joka esitti miekkaa. Kukkakaupasta lähtiessämme havaitsimme unohtaneemme kaikki tavaramme kaason autoon. Nyt viimeistään tiesimme olevamme jännittyneitä. Tätä ei kuitenkaan haluttu paljastaa kenellekään, joten sulhanen kertoi toisen auton avaimia noutaessaan epäselvästi meidän unohtaneen "joitakin tavaroita".

Nyt olikin jo aika siirtyä takaisin hääparin asunnolle, jossa tapahtui jälleennäkeminen morsiamen ja hänen avustajansa kanssa. Siinä vaiheessa olin myös ajatellut siistiytyä tosipaikkaa varten ja pestä likaiset silmälasini, mutta kiireessä nämä unohtuivat täysin. Ahtauduimme kaikki autoon ja lähdimme kohti valokuvaamoa hääkuvien ottamista varten. Jätin auton sakkopaikalle ja toivoin parkkipirkkojen armahtavan hääautoa. Sakkoa ei tullutkaan, minkä tosin epäilin johtuneen vain siitä etteivät lappuliisat olleet sattuneet kävelemään sen ohi. Valokuvaaja räpsi kuvia todella runsaasti ja kertoi samalla juttujaan jotka varmasti kertoo kaikille pareille. Hämmennyksekseni lopussa jouduin itsekin kuvattavaksi ottaessamme yhteiskuvia hääparista, kaasosta ja minusta. Toivon, etten joudu vielä näkemäänkin kyseisiä kuvia.

Sitten oli aika siirtyä "pääkallonpaikalle". Valokuvaajakin tuli kirkon luo ottamaan vielä lisää kuvia hääparista. Jännitys oli tässä vaiheessa melkoinen ja sulhasella vielä kovempi. Sormusta en onneksi ollut silti kadottanut. Siirsimme auton lähelle myöhempää lähtöpaikkaa ja sovimme, että kaason miesystävä peruuttaa sen salamannopeasti kirkkotilanteen jälkeen paikoilleen. Nyt kello olikin jo sen verran, että minun ja sulhasen oli aika siirtyä ihmisten eteen alttarille seisoskelemaan. Olimme olevinamme arvokkaan näköisiä. Yleisö vaikutti iloiselta, tämä toi positiivista ajattelua. Ehkä mahdolliset mokailut sallittaisiin. Hetken kuluttua morsian ja morsiamen isä jo ilmaantuivat vastapäiselle ovelle ja kanttorin sormet jo vaikuttivat syyhyävän päästä soittamaan hääkappaletta. Tästä ei montaa hetkeä mennytkään kun jo musiikki alkoi. Sulhanen nouti morsiamen isältä alttarille ja pappi aloitti puheensa. Itse vaapuin paikallani ja ihmettelin koska sormus pitää ojentaa sulhaselle. Onneksi pappi viittoili oikealla hetkellä suuntaani ja sain vastuuni hoidetuksi kunniakkaasti. Hieman myöhemmässä vaiheessa jouduin vielä lukemaan pienen hääparille osoitetun rukouspätkän. Myös muita lukijoita oli samassa tehtävässä ja he puhuivat varsin kovaäänisesti. Yritin tähän vastatakseni itsekin hieman korottaa värisevää ääntäni. Tämän jälkeen pappi piti vielä pidemmän, hääparille räätälöimänsä puheen ja jännitys alkoi vaihtua tylsistymiseen. Lopulta puhe päättyi ja musiikin tahdittamana hääpari asteli ulos kirkosta. Kaason kanssa astelimme hetken kuluttua myös raikkaaseen ulkoilmaan. Tämän jälkeen muut alkoivat valmistautua heittelemään hääparin päälle ohraa, itse suuntasin auton luo. Otin takakontissa piilossa olevat narulla peräkoukkuun kiinnitetyt kengät ja tölkit esiin ja aloin valmistautua availemaan autonovia hääparille. Pian he jo pääsivätkin lentävän ohran alta karkuun ja saapuivat auton luo. Juhlakansa seurasi perässä ja katseli ihastuneena koostamaani kenkä-tölkki -lajitelmaa. Parivaljakon päästyä autoon kaarsimme pois kirkon pihasta ja aloin etsiä paikkaa jossa voisimme piilotella sen aikaa, että muut ehtivät juhlapaikalle. Piilopaikan löytäminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi ja eksyminen pikkuteille oli hilkulla. Lopulta onnistuimme löytämään itsemme ja pääsimme ajelemaan juhlapaikalle.

Varsinaisella juhlapaikalla tilanne alkoi jo olla rennompi ja alkumaljojen nostamisen jälkeen pääsimme ruokailemaan. Vastuullani oli taustamusiikin hoitaminen ja näpräilinkin stereoita lukuisia kertoja vaihdellen muutamaa hääparin ohjeistuksesta työstämääni cd-levyä, jotka sisälsivät musiikkia jonka minulle oli kerrottu olevan keskiaikaista. Toimin myös tapahtuman videokuvaajana. Jatkuva kameran kanssa ihmisten ahdistelu ei kuitenkaan ajatuksena miellyttänyt minua ja tyydyin kuvaamaan vain tärkeät vaiheet kuten puheet, häätanssimisen ja kakun leikkaamisen. Ihmisten ahdistelu digikameralla oli miellyttävämpää.

Hääjuhla eteni suurin piirtein aikataulussa kaason tahdittamana. Hääpuku alkoi pikkuhiljaa ahdistaa ja aloin hiljalleen odotella koska pääsee pois ja voi heittää sen pois päältään. Eri vaiheita oli kuitenkin hääjuhlassa lukuisia. Ruokailun jälkeen morsiamen isä piti puheensa, joka olikin melko monivaiheinen. Sulhasen kanssa olimme ennakkoon laatineet paperille parin minuutin mittaisen sepustuksen, mutta onneksi sulhanen onnistui hieman lisäilemään ylimääräistä ettei jäänyt puheineen täysin appensa varjoon. Seuraavaksi oli vuorossa häävalssin tanssiminen. Etukäteen olin tuntenut hieman painetta vanhat stereolaitteet - poltettu cd -yhdistelmästä ja paineiden tunteminen ei ollutkaan ollut turhaa. Häävalssi meni vielä sujuvasti, mutta heti seuraavan kappaleen alkupuolella cd alkoi pomppia varsin vinhasti mikä hämmensi itseni lisäksi myös tanssijoita. Pienen pohdiskelun ja ihmettelyn jälkeen morsian onneksi tuli pelastamaan tilanteen ja löysi toiselta cd:ltä tilanteeseen sopivaa musiikkia ja tanssiminen saattoi jatkua. Kuumuus oli kuitenkin tanssihuoneessa melkoinen ja ihmiset eivät jatkaneet tanssimista kauaa. Itse onnistuin pidättäytymään tanssimiseen osallistumisesta vedoten videokuvaamiseen.

Tämän jälkeen ohjelmassa oli hääkakun leikkaaminen ja kahvinjuonti. Kahvin ohessa oli tarjolla sulhasen suosikkijuomaa eli rommia. Itse en voinut rommia juoda, koska hääpari olisi vielä kuskattava hotellilleen. Sulhanen sitä vastoin kohotteli hieman päihtyneenä rommimaljaansa innokkaasti minua kohti. Onneksi sain hetken kuluttua järjestellyksi autoon kokonaisen rommipullollisen itselleni myöhempää käyttöä varten. Se loi turvallista oloa.

Ihmiset alkoivat vähitellen jo väsyä ja pohtia kotiinlähtöä. Vielä oli kuitenkin viimeisen ohjelmanumeron aika. Hääkimppu piti vielä heittää innokkaille naimattomille naisille ja sukkanauha vastaaville miehille. En itse ollut moisesta perinteestä innostunut ja muistini mukaan sukkanauhan kiinnisaamiseen liittyi jotakin epämiellyttävää. Sulhanen tästä tietoisena yritti paiskata sukkanauhan suoraan minua kohti, mutta onneksi jonkun muun vapaan miehen käsi ilmestyi kauhistuneiden kasvojeni eteen ja otti nauhan haltuunsa.

Heittelyt nähtyään viimeisetkin ihmiset alkoivat lähteä kohti kotejaan vinhaa vauhtia. Itsekin jo aloin odotella poispääsyä ja auton saamista pois käsistä kuumeisesti. Pienen odottelun jälkeen alkoikin jo näyttää siltä, että kaikki vieraat ovat menneet ja saatoin lähteä kuljettamaan hääparia hotellille hääyön viettoon. En säästellyt kaasujalan painamisessa, mutta onneksi poliisit olivat tainneet jäädä kotiin sateisen ja synkän sään ansiosta. Saatuani hääparin saatelluksi hotellille menin vielä takaisin juhlapaikalle hakemaan kaveripariskunnan, jonka kanssa olimme laatineet suunnitelman mennä vielä omille jatkoille kaupungille. Saatuamme vielä kuljetetuksi hääparilta unohtuneet muutamat tavarat hotellille pääsimmekin jo asunnolleni. Vaatteidenvaihto oli edessä heti ensimmäiseksi. Juhla-asun poissaaminen päältään tuntui miellyttävältä. Tämän jälkeen tarkastin saamani bestman-lahjapaketin sisällön. Lahja oli eräänlainen tuoppi, johon oli kaiverrettu jotakin asiaan kuuluvaa. Olin esittänyt voimakkaita toivomuksia stereosysteemien, tai edes yhden systeemeihin liittyvän kaiuttimen saamisesta. Lahja toi tästä huolimatta tyydytystä.

Jännittävän päivän ollessa päätöksessään tulin sellaiseen johtopäätökseen, että ansaitsen rommidrinkin. Otin varmuuden vuoksi muutamiakin drinkkejä juhlapaikalta mukanani tuomasta pullosta ja myös hieman kylmää olutta. Kellon ollessa jo huomattavasti aamuyön puolella ei ollut kuitenkaan aikaa nautiskella alkoholijuomista kotioloissa liian pitkiä aikoja vaan eteenpäin oli lähdettävä. Menimme erääseen paikallisista ravintoloista rentoutumaan. Tätä jatkoimmekin sitten ravintolan sulkemisaikaan asti. Sen jälkeen oli aika siirtyä kotiin nukkumaan. Rasittava päivä oli ohi.

Vaakuna
Ulla muistelee
Marko muistelee
Etusivu

Valid XHTML 1.0! Valid CSS! Sivut luonut Marko Susimetsä | marko@susimetsa.net
Katselu onnistuu parhaiten Netscape/Mozilla -selaimilla!